Viime kesä oli ensimmäinen, kun saimme ihastella ja iloita pääskyperheestä. Pariskunta oli rakentanut pesän korkealle navetan sisäkattoon kissojen ulottumattomiin. Monta viikkoa saimme kuunnella vauvojen vikinää ja seurata vanhempien taukoamatonta ruuan hakemista jälkikasvulleen. Loppukesästä poikaset sitten ilmaantuivat lentoharjoituksiin. Niitä oli vain kaksi.
Kun lumia oli vielä maassa ja takatalvi yllätti täydellä rytinällä, saapui yllättäen viime kesän pariskunta mäelle. Voi riemua! Reijo riensi samantien ottamaan navetan ylisten isot ikkunat pois sijoiltaan, jotta linnut pääsisivät heti sisälle pesänrakennuspuuhiin. Hirvitti kyllä kylmät kelit. Ravintoa tuskin oli saatavissa lumen ja räntäsateen keskellä.
Linnut kuitenkin katosivat kylmimpien kelien alta. Vain toinen niistä on nyt palannut. Yksinään se istuu sähkölangalla ja tekee välillä kauniita ilmalentoja korkeuksissa. Sen olemuksesta huokuu suru ja kaipaus. Olemme jutelleet sille päivittäin. Langalta se katselee alaspäin ja kuunteleeko kenties puhettamme.
Miten toivoisimmekaan sille uutta puolisoa. En tiedä, kuinka haarapääsky elämäänsä viettää. Voiko se ottaa uuden puolison vai onko uskollinen omaan kuolemaansa saakka sille ainoalle?
Voi miten surullista. :(
VastaaPoista