Ihana keski-ikä

Kyllä on mukavaa olla keski-ikäinen! Ai, kun nautin juuri tästä iästä. Mahtavaa saada rentustaa pitkin syksyisiä mettiä pelkkä yöpaita päällä, tukka takussa ja omia juttuja horisten ilman että tarvitsee miettiä, mitä muut asiasta ajattelevat.

Olen yrittänyt olla metsäretkillä aivan hiljaa koirien kanssa, mutta mikä siinä on että suu käy koko ajan. Nekku sitä, Usva tätä, voivoi Nappula! Vielä kun oppisi kulkemaan yhtä hiljaa kuin koirat niin olisipa se mukavaa.

Aloitin kirjoittajakoulun kuukausi sitten. Miten antoisaa ja ravitsevaa! Koulun puitteissa tulee käytyä usein Helsingissä luennoilla, harjoituksissa ja yksityisvastaanotoilla. On se vaan kiehtova maailma! Jo kuukauden perusteella voin sanoa, että edessä tulee olemaan antoisat kaksi vuotta. Kurssi kestää kevääseen 2014 asti.

Siitä olen kiitollinen että olen saanut kirjoittamisen rytmistä hyvin kiinni. Annetut tehtävät ruokkivat mielikuvitusta ja innostavat kirjoittamaan kokeilevalla tavalla. Nyt on työn alla vanha mies, joka aikoo tappaa vaimonsa insuliinilla ja pieni tyttö joka varastaa lelun kaupasta.

Minä rakastan Elämää!

Taidan olla tyypillinen kylähullu.

Santran syyshepuli

Santra-mamma sai yllärihepulit eilen syksyisen myrskyn siivittämänä. Olemme yrittäneet laittaa Santraa umpeen jo monen monta viikkoa, kenties parikin kuukautta, ja eilen vihdoin tyhjensimme viimeiset maidot megakokoisista utareista. Rouva (en nyt tarkoita itseäni) oli niin ilahtunut nuorekkaasta olostaan pienine rintoineen, että hyppi ja loikki kuin keväinen hirvenvasa syystuulen säestämänä. Toisetkin vuohet lukuunottamatta Matruuna Lottaa yhtyivät karkeloihin. Oli sen näky. Hevoset katsoivat alta lipan, että hetkinen mistä nyt on kyse kilien ja aikuisten vuohien singahdellessa sinne tänne hurjaa haipakkaa. Kyllä naurua piisasi! Vaikutti siltä, että vuohet intoutuivat esittämään lisää nähdessään meidän Reijon kanssa ihaillen katsovan esitystä.

Tänä aamuna syksyn ensimmäinen talitiainen kävi koputtamassa tietokoneen takana olevaan ikkunaruutuun ilmoittaakseen lintulaudan olevan tyhjän. Menin katsomaan lintulautaa, joka oli pitänyt Milla-tamman vuoksi nostaa niin korkealle etten ilman tuolia siihen yltänyt, ja toden totta: siemenet olivat päässeet loppumaan. Lintuja pörräsi pihlajan yläoksilla, mutta kukaan niistä ei ole ainakaan toistaiseksi niin kesy että olisi tullut ihan vierusoksalle täyttötoimenpidettä katsomaan.

Koivumäellä lehtipuut ovat käyneet yhä paljaammiksi jokaisen syysmyräkän jälkeen. Haavat seisovat ryhdikkäinä miltei jo lehdettöminä. Koivuissa on harvakseltaan lehtiä siellä täällä. Pihan vanha pihlaja ei ole vielä raaskinut alkaa edes muuttaa lehtiensä väriä. Taitaa toivoa viimeiseen asti, ettei talvi tällä kertaa tulisikaan.

Siunattu, kaivattu, ihana Syksy!

Espanjalainen tanssi, osa I

Cheri oli elementissään toissapäivänä, kun se jäi viimeisenä laitumelle. Muut hevoset olivat käyneet picaderossa lyhyitä keskusteluhetkiä mamin kanssa ja olivat jo pihalla kuljeksimassa.

Se otti Usvan säestyksellä ensimmäiset flamencon tahdit itsensä ylväästi kooten kauniiseen raviin, kaula kaarella, sieraimet isoina, häntä kohti taivasta. Sitten Fortissimo! Koottua laukkaa ympäri suurta laidunta. Me kaikki; toiset hevoset, koirat, iskä ja mami, taisipa mukana olla vuohetkin ihmettelemässä, ihailtiin silmät rinkuloina tulista tanssia.

Cheri tästä vaan innostui ja lisäsi kierroksia. Räjähtäviä kiitolaukkapätkiä, koottuna ryteikköön ja kivikon yli metsälaitumelle ja takaisin. Voi hyvä Luoja, että oli näky! Cheri loi taidetta ja tiesi sen itsekin.

Usvan räkyttäessä sen turvan edessä se otti muutaman piaffin, kääntyi nopeasti ympäri, potkaisi hyvä ettei levadea Usvaa ärsyttääkseen ja katosi näköpiiristä ryteikköön.

Tanssi loppui sieraimet suurina isoon töräytykseen ja äkkipysähdykseen.

Tanssin jälkeen se löntysteli laiskasti iskän tarjoamalle kauravadille...

I´m back

Pysäytys oli pidempi kuin osasin aluksi ajatellakaan. Välillä vaivaavaa väsymystä lukuunottamatta mitään fyysisiä jälkiä ei iskusta jäänyt, mutta henkisesti olen ollut kipsissä. Arki on sujunut näennäisesti entiseen malliin. Kuitenkin olen enemmän tai vähemmän alitajuisesti työstänyt kuoleman hipaisua.

Kun kuolema käy noin lähellä, on pakko pysähtyä edes hetkeksi. Mieli on kelannut tapahtumaa hetki hetkeltä kyllästymiseen asti. Olen käynyt hautausmaalla pari kertaa ja nähnyt mielessäni myös oman hautakiveni niiden ihmisten vierellä, joita olin työnpuolesta saattamassa kohti kuolemaa viime kesänä. Joskus se on niin vähästä kiinni -  puoleen tai toiseen.

Koivumäellä on ollut paljon tapahtumia. Miten voikaan yhteen pieneen maapallon kolkkaan mahtua niin paljon sirkusta ja karusellia!

Vaihdoin työpaikkaa seuraavaksi vuodeksi. Olen nyt Jyväskylässä töissä. Teen vain puolikasta työaikaa, joten saan nauttia näennäisestä joutenolosta ja elämästä mäellä. Tulevana talvena minua työllistävät paitsi mökin ja eläinten juomavesien lämmitys myös Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulu. Sain elokuun puolessa välissä tiedon, että minut oli hyväksytty ko. linjalle. Olen tästä syvästi kiitollinen, koska eläinten ohella kirjoittaminen on itselleni niin mieluisaa ja merkityksellistä.

Nappi on iso tyttö. Se painaa metsässä virvatulen lailla. Pää, nenä ja jalat toimivat! Se on varsinainen Persoona! Matti ja Teppo varautuvat talventuloon makoilemalla sisällä päivät pitkät ja syömällä hurjia määriä kissanruokaa. Emma tekee töitä: saalista tulee joka päivä ja Nappi kiitollisena ottaa kaiken murkinan vastaan. Vulgan on oppinut maalaiskollin tavoille. Sillä on naapurissa heila: valkoinen ja oletettavasti lempeä kattityttö Ulla. Hevoset kasvattavat talvikarvaa ja alkavat muistuttaa osin Siperian mammutteja. Vuohien karvapeite vaikuttaa sakeammalta niin ikään. Santraa ollaan yritetty laittaa umpeen talven edellä, mutta se ei haluaisi millään keskeyttää tuotantokoneistoaan: utareet ovat tolkuttoman kokoiset. Aurora-kili tuli talven ajaksi osaksi laumaa, kun omistajansa lähtee pidemmälle ulkomaan matkalle.

Eli näillä mennään kohti hämyiltoja, tähtitaivasöitä, kuurankukka-aamuja.