17. lokakuuta 2012
9. lokakuuta 2012
Pieniä asioita
On ollut kummallinen syksy säiden puolesta. Kesän sateet tuntuvat jatkuneen lähes tauotta näihin päiviin asti. Piha on kuin litimärällä pesusienellä kävelisi. Hevoset ovat kuraisia polviin asti, koirat kantavat mutaa tuolit sängyt täyteen.
Asialla on hyviäkin puolia sen lisäksi, että välillä alkaa pinna kiristyä ainaiseen vetistelyyn. Tosin, kun katsoo uutisista tietoja Etelä-Pohjanmaalta, niin eipä ole totisesti valittamista! Hyvää tässä syksyssä on se, ettei vieläkään ole tarvinnut alkaa lämmittää hevosten ja vuohien juomavesiä. Noin yksinkertainen asia kuin lämmin juomavesi voi olla aikamoisen työn takana. Nyt on nautittu siitä, ettei vesiä tarvitse roudata ees sun taas.
Toinen ihana asia on tietty se, että tähän asti ollaan selvitty vähäisillä mökin lämmityksillä. Lähinnä olemme pitäneet tulta säännöllisesti vain tuvan hellassa. Kamarien pönttöuuneissa harvakseltaan. Saunaa sen sijaan olemme lämmittäneet usein. Talvisin siihen hommaan ei viitsi ryhtyä, koska kiusta saa hehkuttaa tuntitolkulla ennen kuin seinät ja lauteet ovat kunnolla lämpimät. Nyt sauna lämpiää mukavasti alle tunnissa.
Kanttarelleja ja suppiksia löytyy metsästä lähes päivittäin, mikä on suuren suuri ilo. Tosin saalis tahtoo jäädä kuistille päiväkausiksi, jolloin suurimman osan sienistä saa viskata menemään...
Viime viikolla olimme Reijon ja koirien kanssa yösateen jälkeen metsäretkellä. Ilman sadetta emme olisi voineet arvioida, milloin yllättäen näkemämme karhunjäljet olivat maastoon painautuneet. Koska muhkeat jalanjäljet olivat niin tuoreet ja selkeät, oli niiden omistajan pakko ollut kulkea ihan lähimaillamme vasta aamuyön tai aamun tunteina sateen jo lakattua. Oli koskettavaa nähdä mahtavat painaumat niin selkeinä ihan kotimme lähellä. En tiedä, mikä olisi ollut tunne, jos jälkien jättäjä olisi kävellyt jonkin puun takaa vastaan... Näillä main asustaa vanha uroskarhu, jonka jätöksiä ja jälkiä olemme nähneet useina vuosina. Se ei ole koskaan tullut ihmisten pihoihin, saati vienyt pihasta kotieläimiä. Lähimmillään jäljet ovat olleet n 200 m päässä hevosten laitumista, mutta hevoset eivät ole kertaakaan reagoineet karhun hajuun tai mahdolliseen läsnäoloon. Onko niillä sisäinen tieto siitä, että karhu ei aiokaan tulla tontille asti? Minusta tuntuu hienolta, että sellainen herrasmies elää lähällämme.
Asialla on hyviäkin puolia sen lisäksi, että välillä alkaa pinna kiristyä ainaiseen vetistelyyn. Tosin, kun katsoo uutisista tietoja Etelä-Pohjanmaalta, niin eipä ole totisesti valittamista! Hyvää tässä syksyssä on se, ettei vieläkään ole tarvinnut alkaa lämmittää hevosten ja vuohien juomavesiä. Noin yksinkertainen asia kuin lämmin juomavesi voi olla aikamoisen työn takana. Nyt on nautittu siitä, ettei vesiä tarvitse roudata ees sun taas.
Toinen ihana asia on tietty se, että tähän asti ollaan selvitty vähäisillä mökin lämmityksillä. Lähinnä olemme pitäneet tulta säännöllisesti vain tuvan hellassa. Kamarien pönttöuuneissa harvakseltaan. Saunaa sen sijaan olemme lämmittäneet usein. Talvisin siihen hommaan ei viitsi ryhtyä, koska kiusta saa hehkuttaa tuntitolkulla ennen kuin seinät ja lauteet ovat kunnolla lämpimät. Nyt sauna lämpiää mukavasti alle tunnissa.
Kanttarelleja ja suppiksia löytyy metsästä lähes päivittäin, mikä on suuren suuri ilo. Tosin saalis tahtoo jäädä kuistille päiväkausiksi, jolloin suurimman osan sienistä saa viskata menemään...
Viime viikolla olimme Reijon ja koirien kanssa yösateen jälkeen metsäretkellä. Ilman sadetta emme olisi voineet arvioida, milloin yllättäen näkemämme karhunjäljet olivat maastoon painautuneet. Koska muhkeat jalanjäljet olivat niin tuoreet ja selkeät, oli niiden omistajan pakko ollut kulkea ihan lähimaillamme vasta aamuyön tai aamun tunteina sateen jo lakattua. Oli koskettavaa nähdä mahtavat painaumat niin selkeinä ihan kotimme lähellä. En tiedä, mikä olisi ollut tunne, jos jälkien jättäjä olisi kävellyt jonkin puun takaa vastaan... Näillä main asustaa vanha uroskarhu, jonka jätöksiä ja jälkiä olemme nähneet useina vuosina. Se ei ole koskaan tullut ihmisten pihoihin, saati vienyt pihasta kotieläimiä. Lähimmillään jäljet ovat olleet n 200 m päässä hevosten laitumista, mutta hevoset eivät ole kertaakaan reagoineet karhun hajuun tai mahdolliseen läsnäoloon. Onko niillä sisäinen tieto siitä, että karhu ei aiokaan tulla tontille asti? Minusta tuntuu hienolta, että sellainen herrasmies elää lähällämme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)