"Satatonnari" Santra

Huhhuh meidän Santraa! Tuo luinen, pieni kuttu, miten se voikaan lypsää niin valtavasti! Toivo-poika lähti muutama päivä sitten äitinsä tisseiltä omien naistensa luo. Siitäkö vai mistä lienee johtuukaan, mutta Santran maitomäärä on nyt hirmuinen. Paljonko siitä saadaan meidän ruokapöytään, onkin kokonaan eri juttu.

Homma menee nyt näin. Menemme kuttujen karsinaan molemmat Reijon kanssa. Jaamme kaurat niin, että jokaiselle aikuiselle kutulle on oma astiansa. Lotta, tuo äkänen noita-akka, syö ja elelee omassa kaksiossaan muiden vuohien elellessä yhdessä isossa karsinassa.

Santra kun näkee meillä olevan lypsyämpärin mukana, se käy nopeasti näykkäämässä kaurakiposta muutaman jyvän ja ryntäävän sitten toiselle astialle. Reijo ja minä siinä kankeina yritetään pyydystää rouvaa sarvista kiinni. Santran liikkuminen on näennäisen rauhallista. Pitäisi olla lastenleikkiä saada se pienessä tilassa kiinni. Sen liike kuitenkin hämää silmää: kerta toisensa jälkeen se onnistuu luikahtamaan käsiemme välistä ja jatkamaan kissa-hiiri- leikkiä.

Kun sitten rouva on kiinni, toinen alkaa lypsää. Edellisen kerran Santra oli säännöllisessä lypsyssä joulukuussa, joten tässä välissä on rouvalta unohtunut, miten lypsyllä käyttäydytään. Siinä sitten joko Reijo tai minä ährätään rouvan jalkovälissä Santran aina väli ajoin kaataessa lypsyastian tai tunkiessa takakinttunsa maidon joukkoon. Me ei voida ymmärtää, miten jalka voikin vilahtaa astiaan, kun liike näyttää niin hitaalta. Mutta kyllä se voi. Arviolta Santra lypsää nyt nelisen litraa maitoa plus se määrä, minkä Ruusu-tyttö juo vuorokaudessa. Ruokapöytään siitä ei ole vielä saatu pisaraakaan... Vain määrä rules.

Aurinko kävi Koivumäellä

"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää." I Moos 1:31. Eilen istuskellessani hevosten kanssa niiden metsälaitumella tuli vahvasti mieleen edellä mainitut sanat.

Lähdin iltapäivällä kävelemään pihatolta hitaasti kohti metsää. Hevoset lähtivät seuraamaan yksi toisensa jälkeen. Varsa oli nukkumassa pihaton sisällä, mutta kun se heräsi, laukkasi sekin lauman joukkoon. Etsimme maasta lumen alta ensimmäisiä tuoteita makupaloja. Metsämansikan lehdet olivat vihreitä. Haaapojen juuressa kasvava kirkkaan vihreä sammal oli erityisesti hevosten mieleen. Tunkipa jonkinlaista heinääkin puiden juuristojen välistä. Jokainen tupsu katosi samantien makoisiin suihin.

Kirkasvetiset purot lorisivat lehtomaisen metsän läpi muodostaen pulppuavan ja polveilevan suistoalueen. Ilo, lapsi kun on, loiskutteli etujalallaan innoissaan puroja ja päristeli huulillaan kylmää vettä. Aikuiset tammat keskittyivät oleelliseen eli mikrovihreiden etsimiseen.

Aikamme kuljeskeltuamme kävimme lyhyelle lepohetkelle. Kaikki hevoset nuokkuivat auringon lämmössä. Jopa abcd-yksilö Nekkukin malttoi olla hetken tekemättä kiihkeästi biologisia kaivauksiaan. Usva makoili jaloissani. Suljettujen silmäluomien lomasta näin teeriparven nuokkuvan koivujen latvassa. Palokärjen huuto täytti välillä ilman. Metsän läpi virtaava purojen verkko soljui hiljaa tärykalvoillani.

Ylempänä mäellä vuohet paistattelivat niin ikään päivää. Lotta kiillotti sarviaan pihaton vanhaan koivuun. Kilit syöksähtelivät vailla huolen häivää kiveltä ja kannolta toiselle. Välillä korviini kantautui Santran sydäntä särkevä mäkätys, että onko mamma kaikki kunnossa. Laiskasti mäkätin sille vastaan kertoen kaiken olevan todellakin kunnossa. Vuohimammat ovat hyvin varovaisia ja arkoja lastensa puolesta.

Tällaisessa hetkessä ymmärrän, mitä on "tässä ja nyt"- hetki. Siinä on ihmisellä aivan Kaikki.

Hetki klassista pierupukitusta ja muuta vuorovaikutusta

Olosuhteet Koivumäellä eivät vastaa tällä hetkellä ratsastukseen usein liitettyä elitististä makuvivahdetta. Vettä tulee koko taivaan leveydeltä. Tuuli puhaltaa purevuudesta päätellen Siperiasta. Pieni ratsastuskenttä on vahvasti raskaan lumen peittämä. Mökkitie (mikä mökkitie?!) on niin savessa ja vellissä, ettei millään maakosketuksessa olevalla vempaimella ole mäelle asiaa.

Tänään oli vointi kuitenkin iltapäivästä sen verran käypänen, että halusin touhuta jokaisen hevosen kanssa pienen hetken. Millan kanssa aloitimme lumisessa picaderossa. Tamma juoksutusliinaan tavoitteena muutama täydellinen siirtyminen käynnistä raviin ja takaisin sekä kauniit, pehmeät pysähdykset.

Haa! Milla oli kelin ja monen muunkin tekijän innoittamana täydessä energialatauksessa. Ei ollut puhettakaan siisteistä siirtymisistä, tuomarille kumarruksesta ja parrasvaloihin vetäytymisestä ablodien ja vihellysten raikuessa ympärillä. Ei. Milla halusi irrotella. Kun virtaa oli niin maan penteleesti, niin päästin tamman irti. Itse seisoin keskellä kenttää sateen pieksäessä selkää katselemassa yhden naisen showta. Pukki-pukki-pierupukki. Pukki-pukki-pukki. Pieru. Siinä mummu seisoo sateessa ja katsoo aitiopaikalta tanssiesitystä. Tanskan armeijan karmean näköiset kumiset kumpparit jalassa, rikkinäinen toppatakki päällä ja reikäset lököhousut jalassa mummu seisoo lumihangen keskellä ja katsoo. Ja katsoo. Ja katsoo.

Sitten yllättäen mummu hengittää syvään ja huokaisee "se-ei-is". Milla pysähtyy kuin seinään, kääntyy katsomaan mummua ja huokaisee syvään: "Mitäs sanot?" Wau. Lopuksi etsimme Millan jaloista up-nappulat ja niiden löydyttyä, kiitin tammaa. Se söi kauransa hyvällä mielellä rauhallisesti nautiskellen.

Cherin vuoro oli seuraavaksi. Hänen kanssaan otimme alkurentoutuksen saamiemme oppien mukaisesti. Aivan haluttua rentoutuneisuuden tilaa emme nyt saavuttaneet (lue: mummu ei saavuttanut), kun sade alkoi tuntua hartioissa sen verran kylmältä, että kiirehdin kentälle neidin kanssa. Millan esityksesta inspiroituneena jo ensi hetkillä kävi selväksi, ettei Cherikään halua sisäsiistejä siirtymisiä liinassa. Se aloitti oman esityksensä Millan esimerkkiä seuraten, mutta halusi yllättävän pian olla vuorovaikutuksessa kentän keskellä värjöttelevän mummun kanssa. Se alkoi kuunnella sekä sanallisia ohjeita että kehonkieltäni. Siirtymiset käynnistä raviin ja takaisin sekä pysähdykset tulivat kauniisti. Erityisen ilahduttavaa olivat ravisiirtymiset. Tamma ei ponnahtanut raville, vaan letkeesti ilman ylimääräistä pomppua aloitti kantavan ravin. Tulihan siinä muutamia kierroksia vauhtilaukkaakin, mutta mitäpä tuota kaikkea mainitsemaan.

Cheri oli niin ihana ja yhteistyössä, että lopetimme varsin pian. Lopuksi etsin Cherin jaloista uppia, mutta vaikka miten naputtelin, ei minkään valtakunnan nappuloita löytynyt. Luulen, että Cheri on säkitetty niin valtavan hyvin peruskoulutusvaiheessa Sillgrenin Teijan luona, että tamma ajatteli minun jatkavan säkittelyä. Hänen puolestaan olisin voinut jatkaa etsimistä maailman tappiin. Siperian tuuli sai minut järkiini. Cheri sai herkkuhetkensä ja löntysteli tyytyväisenä laumansa pariin.

Vaspelin kanssa päivän numero oli rentoutusharjaus. Se onnistui hyvin. Vaspeli nuokkui minun sitä hiljaa harjatessa. Lopuksi etsimme Vaspelin upit. Ne löytyivät helposti. Jalat nousivat, mutta tamma otti samalla askelia, mikä ei ollut tavoite. Olin tyytyväinen kuitenkin hänen vastauksiinsa, koska hevonen oli rento ja yhteistyöhaluinen. Huomenna etsimme nappulat uudelleen ja yritämme löytää keinon, miten jalat vain nousevat ylös niitä kosketettaessa. Vaspelille maistui herkkuhetki. Sillä ei ollut mitään kiirettä kaurojen kanssa. Rauhassa se niitä rouskutteli ja haisteli tuulta välillä.

Sitten Ilo, joka vaikuttaa yksinäiseltä ja hieman orvoltakin Celesten lähdettyä. Laitoin tytön kiinni puuhun. Harjasin neidin läpikotaisin, mistä hän tuntui nauttivan. Talvista vauvakarvaa lähti tukkutolkulla pois. Alta paljastui söpösti kiharaa, porkkanan punaista kesäkarvaa. Etuvuohisissa on hurmaavat, hopeanvaaleat kiharat vuohiskarvat. Putsasin tytön kaviot. Ne nousi nätisti. Tosin neiti nappasi toisen takajalan kohdalla mummua persuuksista. Kurillaan. Halusi kaiketi kuulla, miten kumilelu vinkuu kun sitä vingutetaan. Kiitos tästä kaikesta oli omassa vadissa kauraherkut, joita tyttö jakeli anteliaasti ympärillä kyttääville Nekulle ja Usvallekin. Koirat napsivat maahan tippuvia kauroja kuin armopaloja.

Nyt on kalakeitto porisemassa. Reijo tulee pian iltavuorosta. Pönttöuunit ovat lämpimät. Hellassa vielä hetken aikaa tuli. Saa puhaltaa Siperiasta tai mistä hyvänsä. On lämmin sisältä ja päältä.

Valtava valta

Toivo-kili lähti tänään omien tulevien naistensa luo Vilppulaan.

Aamulla vein heinät Kuttulaan. Toivo luikahti karsinan raosta ulos. Äitinsä jäi syömään aamupalaa muiden vuohien kanssa. Mielessä kävi, miten valtava valta meillä ihmisillä on yli eläinten. Noin vain, suit-sait, ja Toivo sai lähteä oman perheensä luota uuteen elämään. Kun ihminen on päättänyt niin.

Automatka Kintaudelta Mänttään meni rauhallisesti. Muutaman kerran poika mäkätti, mutta muuten se makasi tai välillä istui kuin koiranpentu pelkääjän puolen jalkatilassa. Sieltä se katseli ohikiitäviä maisemia ja nojasi päätään mummun käteen. Rapsuttelin sitä hiljaa. Mieleni oli surumielinen ja haikea, vaikka tiedänkin Toivon pääsevän hyvään paikkaan kahden kutturouvan kamaripalvelijaksi. Siinä on yhdellä miehellä kyllänsä töitä!

Mäntässä parkkeerasimme auton Siwan pihaan hyvissä ajoin ennen sovittua tapaamisaikaa Toivon uuden emännän kanssa. Kävin ostamassa meille yhteisen jäätelöpikarin Toivon kanssa. Sain sen syödä kuitenkin yksin, sillä Toivo oli kaikesta näkemästään silmät niin ymmyrkäisinä, ettei jäätelö maistunut. Erityisesti miestä puhuttivat kaupan ohi madelleet tukkirekat. Ei meillä Koivumäellä ole sellaisia nähty. Hyvänen aika, että maailma onkin valtava.

En voinut välttyä mielenliikutukselta nähdessäni Toivon ja uuden perheensä katoavan vanhan vihreän pakettiauton kanssa kohti Vilppulaa. Mummun Variksenpoika, Västäräkki, Sylilintu. Siunausta elämääsi Toivo-poika. Jos yhtään tulee isäänsä, niin hieno on mies.

Petinpohjalta tuumattua

Viime perjantaina alkoi flunssa ilmoittaa tulostaan. Lauantaina olinkin jalaton. Peti veti raskaasti puoleensa. Ajoitus oli tällä kertaa mahdollisimman huono. Olemme saaneet houkutella Reijon äitiä meillä käymään ties kuinka monet kerrat. Hänellä on aina ollut tärkeitä menoja tai tekemisiä, jotka ovat viivästyttäneet tuloa. Nyt vihdoin kun hän tuli, Reijo oli töissä koko ajan ja minä untenmailla lähes kokopäivätoimisesti.

Perjantaina oli toinen hevosten koulutustunti matkalla kohti klassista ratsastusta. Tammat olivat ihania! Minä epäuskoisena jalat kaksikymmentä senttiä kurarapakoitten yläpuolella. Vaspeli otettiin ensin. Edistyminen ensimmäiseen kertaan oli huikaiseva. Ensimmäisellä kerralla tamma kun ei antanut kunnolla edes kiinni... Aloitimme harjoittelun Tellington-Touch´lla, mikä rentoutti hieman suu supussa olevaa tammaa huomattavasti. Se oli lopulta niin rento, että oli mahdollista ottaa se pois laumasta lyhyeen työskentelyyn. Teimme juoksutusliinassa siirtymisiä pysähdyksestä käyntiin ja takaisin, sekä siirryimme yhdessä suoria linjoja eteenpäin, joista jatkoimme volteilla. Tamma oli SMACK! Lopuksi Doris (opettajanani) opetti etsimään Vaspelin jokaisesta jalasta kohdan, jota koskettamalla tamma nostaa jalkaansa. WauWauWau, sellaiset pisteet löytyivät. Olimme niin ylpeitä taidoistamme sekä Vaspeli että minä!

Millan kanssa kävimme läpi edellisellä tunnilla annetut kotitehtävät. Tamma liikkui hyvin matalalla energiatasolla, mikä on toisaalta hyvä, mutta toisaalta meinasimme molemmat nukahtaa kesken tehtävien. Lisää virtaa haimme ravisiirtymisistä. Milla kyllä osaa, jos itse vain osaisin olla kehonkieleltäni selkeämpi. Niin yksinkertainen asia kuin hengittäminen oli tällä kertaa suurin kompastuskiveni. Hengitys! Kaikkea sitä pitää vielä opetellakin. Loppu viimeksi tamma pysähtyi juoksutusliinan päässä pelkästään omalla hengitykselläni niin pyytäessäni. Milla Super Girl! Millan jaloista löytyivät myös "up"-nappulat. Siinä on yksi alkaneen viikon tehtävistä, saada takajalatkin nousemaan, ja vain nousemaan, noista taikanappuloista.

Sitten musta kaunottaremme Cheri. Perjantain sää oli hyvin tuulinen. Cheri ei olisi tarvinnut kovin suurta vihjettä, niin täysihärdelli olisi ollut helposti päällä. Niinpä aloitimme hänenkin kanssaan Tellington-Touch´lla. Aluksi tyttö pyöri hieman levottomasti, mutta pian rauhallinen ja itseään toistava koskettamisen rytmi yhdistettynä omaan syvään hengittämiseen saivat Cherin rauhoittumaan. Se olikin Cherin oppitunnin päätavoite: saada rauhallinen ja levollinen hevonen olemaan ihmisen kanssa olkoot kelit mitkä hyvänsä.

Oppituntien jälkeen olin taas lähellä taivaskokemusta. Tunne oli kuin taivas maan päällä.

Entäpä Ilo? Ilo oli hapan. Se on vielä kakara, eikä kakarat tee volttiharjoituksia. Sitä harmitti silminnähtävästi. Tarkoitus oli ottaa lapsukainen viikonlopun aikana omiin tehtäviinsä, mutta flunssan takia se jäi. Ilo näyttää muutenkin hieman apealta. Todennäköisesti se kaipaa Celesteä, pikkusiskoaan, jonka kanssa oli mukava riehua ja touhuta. Cheristäkin oli tullut koulutuksen aikana "iso" ja aikuinen, joten sekään ei enää suostu riekkumaan Ilon kanssa. Päinvastoin, Cheri katsoo nenänvartta pitkin Ilon haaleita yrityksiä kehittää jonkinlaista elämää hevoslauman keskelle. Tammat elävät rauhallisesti ja arvonsa mukaisesti. Siihen ei kuulu typerä nujuaminen.

Viikonlopun aikana kevät kävi kylässä. Se paljasti likaisen lumen alta kaiken lumikerrosten alle jääneen. Juuri tämä vaihe kevättalven ja kevään välissä on Rumuuden aika. Piha on kurassa. Pihatiemme on niin savinen ja mutainen, ettei siitä enää autolla pääse ajamaan. Koirat ja kissat kantavat tassuissaan ja karvoissaan melkoiset määrät kuraa sisälle ja sänkyyn asti.

Tämä on se vaihe vuotta, kun pitää sulkea silmänsä tietyiltä tosiasioilta ja odottaa vain ensimmäisten vihreiden tupsujen työntymistä mustasta maasta ylös kohti aurinkoa. Luoja on antanut tähän vaiheeseen muuttolinnut. Nuo odotetut, kaivatut sirkuttajat. Meillä lintulauta kuhisee paluumuuttajia. Västäräkit keikuttelevat häntiään sohjon ja kuran keskellä, eikä niitä tunnu ympäristön ankeus vaivaavan millään lailla. Peipot ovat saapuneet isona parvina. Tikka-Ukko oli löytänyt Akan, minkä panimme ilahtuneina merkille eilisaamuna.

Ensi viikolla pitänee avata navetan ylisten iso ikkuna, jotta pääskypariskunta pääsisi jälleen tekemään pesänsä navetan sisäkaton suojiin. Viime kesä oli ensimmäinen, kun pihaamme ilahdutti pääskysperhe. Se toi suunnattomasti iloa koko pitkäksi kesäksi. Voi, kun pariskunta olisi selvinnyt hengissä talvesta ja kahdesta pitkästä muuttomatkasta!

Kuttuakupuntio

Kuttulan väki on käynnistelemässä liiketoimintaa. Toimialana kokonaisvaltaiset hyvinvointipalvelut. Me saadaan iskän kanssa olla ensimmäisiä (maksavia) asiakkaita.  Käytit palveluita tai et, hinta on sama: heinää, kauraa, herkkuja.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tarjottava palvelu on loistava. Asiakkaat voivat istua kuttulassa oleville kahdelle kannolle odottamaan hoitojen alkamista. Eipä aikaakaan, kun pukkipoika Toivo ja prinsessa Aurora aloittavat urakkansa. Ne hyppivät aluksi syliin, kiipeävät siitä hartioille pienten sorkkien painellessa kipeytyneitä hartioita. Kun asiakkaat lihakset ovat hieman lämmenneet, pyytävät he näitä kyyristämään selkänsä. Siinä sitten nökötetään kannonnokassa selkä pyöreänä pienten hoitajien villisti keikkuessa hartioilla ja laskiessa liukumäkeä sieltä maahan. Ja ylös. Ja alas. For ever.

Kun lihakset ovat edelleen lämmenneet (tai jo tunnottomat) käsittelystä, alkaa todellinen hieronta. Kilit hyppäävät asiakkaan selästä suoraan toisen asiakkaan selkään saavuttaakseen syvemmätkin lihakset. Välimatkaa ilmalennossa reilu metri, joten G-voimat jyrää. Siinä vaiheessa asiakkaat irvistelevät ja parkuvat. Ei auta, mitkään nunnuttelut ei auta. Tässä toiminnassa ei ole aikarajoituksia, vaan samaan hintaan tulee palvelua vaikka loputtomiin.

Hartioiden vetristyttyä saman kannon nokassa on mahdollisuus saada myös parturointipalvelu. Niks-naks, ja hiukset lyhenevät muodikkaasti. Hoitoaineista ei veloiteta lisähintaa. Ei tarvitse vaivata päätään hiuskatalogeilla ja kuvilla, ei tarvitse olla mitään toiveleikkausta tai -mallia. Ei, vaan kaikille sama malli. Mitä hyväksi havaittua muuttamaan.

Kuttula-Team hoitaa samalla mielenkin sopukat, ja edelleen kaikki sisältyy hintaan. Asiakkaat kiljahtelevat, nauravat ja toivovat välillä hetken hengähdystaukoa kaikelle hullutukselle.

Palvelusta kokonaisvaltaisen tekee myös hoitolaitoksen ilmapiiri. Enkä tarkoita sillä pelkästään siellä vallitsevaa tunnelmaa. Tarkoitan tuoksua. Laitoksen juureva tuoksu tarttuu joka paikkaan, ja antaa asiakkaalle oikeaa perspektiiviä elämän oleellisimpiin asioihin.

Hoito päättyy yleensä rentoutukseen. Silloin usein Estellekin voi hypätä asiakkaan syliin rapsutettavaksi ja pusuteltavaksi. Tämä vaihe laskee asiakkaan verenpaineita ja syketasoa sekä syventää hengitystä.

Työpäivän päätteeksi hetki Kuttulassa tekee ihmeitä sekä keholle että mielelle. Hoidon jälkeen ei ihminen kaipaa muuta kuin kunnon yöunet!

Autonrakkine ja kaunis hetki

Autot lienee tehty pääasiassa paikasta toiseen siirtymisiä varten. Toinen merkittävä funktio niillä on erilaisten tavaroiden kuljettaminen niin ikään paikasta toiseen.

Meidän ensimmäinen auto on punainen Toyota Corolla vuosimallia -98. Urheiluauto sanan varsinaisessa merkityksessä. Sillä on urheiltu jos minkäkinmoisissa tilanteissa mitä erikoisemmilla kuormilla. Ajokilometrejä jo 250 000. Pentuna Usva söi siitä sisuksia hyvällä halulla. Napostelu oli lähinnä mielenilmausta pennun jäätyä yksin tylsistymään auton sisälle. Pelteihin ovat sittemmin hevosemme testailleet lukuisia kertoja hampaitaan, ja kokeilipa Cheri huvikseen kaviollaan takavalon kestävyyttäkin. Toyotan takavalot eivät testin perusteella kestä hevosenleikkiä, eivätkä sitä tee pellitkään.

Viime talvena kävin kahden pässipoikamme kanssa katselemassa vähän Hervantaa. Nikolai ja Pikku-Vili eivät olleet näkemästään kovin otettuja, vaan päkättivät vaativasti päästä takaisin kotiin. Ruustinna Lottaa on sillä kuljetettu miehelään ja pois. Nykyisten kiliemme isää, Taavi-pukkia on haettu autolla meille ja viety herroiksi takaisin omaan kotiin. Rupukki Mauri on saanut nauttia Toyotan urheilullisesta menosta. Kutut Santra ja Fina tulivat samalla kyydillä viime kesänä Luumäeltä asti. Se reissu oli ensimmäinen kerta, kun hiema säälin autoparkaa: Santra kun oli varsinainen kusiainen koko pitkän automatkan. Viime keväänä totuttelimme koiranpentuja autokyytiin, mistä seurauksena suhteellisen isoja läjiä koiranoksennusta penkkien välissä.

Vein viime viikolla uskollista palvelijaa hyvillä mielin katsastushuoltoon ajatuksena, että läpi menee että heilahtaa. Toisin kävi. Korjausta vaativat niin jarrut, iskarit kuin sähkökytkimetkin. Tänään näitä vikoja sitten korjailtiin. Oli hauskaa, kun asentaja lopuksi kysäisi avaimia luovuttaessaan, että kuinkahan iso koira meillä mahtaa olla, kun konepelti on niin purrun näköinen...

Olin viime yön töissä keskussairaalassa. Aamulla ajoin Jyväskylästä suoraan Keuruulle autokorjaamolle. Siellä meni aamupäivä, ja varsinaisille "yöunille" pääsin vasta iltapäivällä. Heräsin hetkeä ennen uuteen yövuoroon lähtöä, jolloin kävin ruokkimassa vielä hevoset ja vuohet.

Oli sykähdyttävää, kun heiniä jakaessani Vaspeli tuli ikään kuin kysymään minulta, miten Cheriin oikein tulee suhtautua. Kerroin sille, että Cheri on vanha laumanjäsen, ja että olisi hyvä jos Vaspeli pystyisi ottamaan Cherinkin laumaan täysivaltaisena jäsenenä. Se on jossain määrin luimistellut Cherille ja ajanut sen pois heinäkasoilta Cherin kunnioituksen saadakseen. Keskustelimme siinä Vaspelin kanssa asiasta. Se kuunteli intensiivisesti, kun supisin sen pään vieressä. Kehuin sitä, miten valtavan hieno johtaja se on, ja miten hyvä laumanjäsenillä on sen laumassa olla. Hämmästykseni oli suuri, kun Cherikin tuli keskusteluamme kuuntelemaan ja sen päätteeksi molemmat hevoset joivat yhdessä puhdasta vettä samasta saavista. Ystävyyden Malja.

Tapahtumakimara

Kevät venkoilee Koivumäellä. Se tulee ja se ei tule. Yksi kevään merkki meillä on talviuniltaan noussut, jo elämää nähnyt uroskarhu.

Reijo kävi koirien kanssa viime viikolla pienellä teerien tarkastelulenkillä takamailla. Usva tosin kieltäytyi lähtemästä pidemmälle pois kotipihasta. Syykin selvisi. Karhun valtavan kokoiset saappaanjäljet olivat painuneet selvästi märkään lumeen. Reijon päätelmän mukaan jäljet olivat syntyneet edellisenä yönä. Kuulimme tästä karhusta liki kolme vuotta sitten muuttaessamme Koivumäelle. Kertoman mukaan kyseessä on vanhempi uros, joka on rauhassa asustellut niillä kulmilla ihmisiä tai kotieläimiä milloinkaan häiritsemättä.
Karhun tassunjälkeä mittaillessani  tuli kieltämättä mieleen, ettei lähikontakti tuon kokoluokan nallen kanssa olisi välttämättä rento ja ilahduttava ensinäkeminen.

Teeret pulputtavat ahkerasti koivujen latvoissa. Reijolle kyseinen äänimaailma merkinnee ennen kaikkea lupausta hyvästä lintusyksystä ja teeripaistista, minulle äänet ovat osa kevättä. Mutta teeripaistista en kyllä kieltäydy minäkään.

Hevoslaumassa tapahtui kokoonpanon osalta muutos viime sunnuntaina Celesten muuttaessa uuteen kotiinsa Jämsään ystävättereni pieneksi Harakanpojaksi kymmenen kuukauden ja kolmen päivän ikäisenä. Jännitin etukäteen ajomatkaa kokolailla: varsa kun ei olllut ennen kuljetusta koskaan kiinni. Mutta ajomatka meni hienosti. Tukenaan Celestellä oli kokenut ja itsensä ja maailmansa kanssa täysin sinut oleva ponipoika Konsta.

Samana päivänä lämminveritamma Cheri Cheri Lady, 4 v, tuli kotiin koko alkuvuoden kestäneeltä koulutusreissultaan saman ystävättäreni luona.Olemme yrittäneet löytää Cherille Omaa Ihmistä, joka löytäisi Cherissä sielunkumppanin ja Cheri vastaavasti hänessä. Kotia ei kuitenkaan ole löytynyt, joten Cheri tuli takaisin omaan laumaansa. Se tuntuu meistä Reijon kanssa nyt todella hyvältä asialta.

Cherin tulo sekoitti tammalauman lyhyeksi hetkeksi riehakkaaseen ravailuun ja levottomaan sinkoiluun, mutta varsin pian johtajatamma Vaspeli oli saanut viestinsä Cherille kerrottua. Viesti oli selkeä: " Täällä minä olen nyt uusi konttoripäällikkö. Toivon että tiedostat, mitä se kaiken kaikkiaan merkitsee." Cheri sai yllättävän nopeasti juonen päästä kiinni. Lieneekö syynä Johtajan tiukka ja periksiantamaton ilme ja muutama äkäinen  hyökkäys turhan hitaasti kuuntelevaa Cheriä kohti.

Koivumäellä on kissalaumakin kasvanut väliaikaisesti, kun Reijon tytär on meillä lomailemassa. Vulgan-poika on hauska mies. Sillä on ollut kova työ saada paikkansa kattien ja koirien keskellä. Kummasti siinä on auttanut periksiantamaton ilme ja ilmettä tukeva kehonkieli ja verbaliikka. Kyllä kissakin tarvittaessa murisee. Vulgan alkaa olla jo kotiutua mäelle. Yöllä se hiippailee meidän sängyssä ja kulkee luontevasti meidän päällä sopivaa koloa etsiäkseen johon käpertyä nukkumaan.

Huhtikuu on kuukausista julmin. Sanonta on helppo uskoa todeksi kun katsoo likaista lumen alta paljastuvaa maata ja toisaalta räikeän kirkasta valoa, joka periaatteessa saa ihmisen heräämään kaamoshorroksesta. Mitä kauemmin olemme Koivumäellä eläneet, sitä boheemimmaksi elämämme on käynyt. Tämä tietty huolettomuus näkyy tällä hetkellä parhaiten lumen alta paljastuvassa näkymässä.

Jokin kerta siivouspäivä on jäänyt kesken, kun sulava lumi on paljastanut likaisia, sinisiä mattoja. Pyykkinarulla "kuivuu" viime syksystä lähtien varsojen repimä likainen loimi. Hangessa töröttää jäätynyt ja kuivunut kaalinpää, mikä näky ei kauheasti ilahtduta silmää. Kaalesta oli tarkoitus syksyllä tehdä reilu satsi hapankaalta. Aittaparka on viime talven aikana nöksähtänyt yhä enemmän. Sen ulkoisesta olemuksesta on mahdotonta päätellä, miten erinomaiset unet kesähelteellä sen hirsien suojassa saakaan. Hevoset vaihtavat talvikarvaansa keveämpiin asuihin. Ne ovat nyt likaisia ja takkuisia, hevosten irvikuvia.

Mitä sanoisin tässä vaiheessa isäntäväestä? Se istuu kuvailtuun maisemaan täydellisesti!

Lapsekasta onnistumista

Eilinen oli superhieno päivä.

Olen viimeksi ollut ratsastustunnilla 1990-luvun alkupuolella. Se oli perinteinen ratsastuskoulu, jonkalaisesta opetuksesta ja filosofiasta en ole koskaan pitänyt. Myöhemminkin sain ratsastuksen opetusta pienessä määrin erilaisilla kursseilla, lähinnä western-tyylisesti.

Ensimmäisten hevosteni ja nykyisen laumani välissä ehti kulua lukuisia vuosia. Jossain vaiheessa olin jo päättänytkin, etten enää ikinä sotkeennu hevosiin. Nyt kuitenkin perheemme nimissä on siis kuusi hevosta, joista kaksi tällä hetkellä joko koulutuksessa tai ylläpidossa.

Hevosteluni on ollut "mummun lintusten" ruokkimista, rapsuttelua ja korkeintaan - ja silloinkin äärimmäisen harvoin - lyhyitä, stressittömiä pikkulenkkejä metsissä. Olen nauttinut hevosten katselemisesta ja niiden kanssa pelkästään oleskelusta.

Mutta nyt kaikki on toisin. ; )

Olin eilen elämäni ensimmäisellä istuntatunnillani Korpilahdella. Ja se oli upea kokemus! Opettaja on hyvin kannustava ja herättää taitamattomassa ja taipumattomassa tätiratsastajassa luottamusta. Hevonen oli vakaa, kuulolla, aivan käsittämättömän kärsivällinen tamma.

Käynnissä mentiin. Hevonen kiinni liinassa, itselläni ei siis mitään stressiä hevosen hallinnasta. Siinä taipumaton täti sitten venytteli vuosien ja kilojen kangistamaa kroppaansa satulasta käsin hevosen löntystäessä isolla ympyrällä. Mikä onnistumisen tunne, kun opettajan ohjeiden mukaan hevonen alkoi tehdä pyynnöstäni kasvavia ja pieneneviä spiraaleja, pysähtyä ja lähteä uudelleen liikkeelle pelkillä pienillä kehon merkeillä. Uskon tämän olevan lähellä taivaskokemusta! En olekaan niin vanha ja niin kankea kuin olen ajatellut itseni olevan. Ilon kupliva tunne jatkui yöuniin asti.

Toinen eilisen onnistumisista koettiin kuopukseni kanssa. Olimme syömässä yhdessä lounasta kaupungilla. Jälkiruuaksi paikassa oli asiakkaan itse jäätelökoneesta annostelemansa pehmis. Olemme vuosien varrella pojan kanssa treenanneet aina suurempia ja suurempia annoksia toisiamme kannustaen ja skarpaten vakaaseen käsien käyttöön pursotinkoneen työntäessä jäätelömassaa vohvelin sisälle. Eilinen annos oli sitten itselleni megaonnistuminen. Tötteröstä tuli niin korkea, etten melkein kehdannut enää kävellä tötterö kädessä takaisin pöytäämme. Posket punasina livahdin pöytään. Kyllä meitä nauratti pojan kanssa.

Koivumäen Pääsiäinen

Juhla meni tavallaan ohi ilman, että sen merkitystä ehti juurikaan ajatella. Olimme molemmat töissä. Oma osastoni oli aivan täynnä, ja kaksi potilasta oli jouduttu sijoittamaan jopa ylipaikoille. Tämä tiesi hoitohenkilökunnalle varsin nopeatempoisia työvuoroja.

Eilinen, Pääsiäisaamu, on minulle henkilökohtaisesti merkityksellinen paitsi Kristuksen kuolleista nousemisen vuoksi myös siksi, että se on kihlajaispäivämme. Tämänkin juhlan kuittasimme klo 05 keitetyllä kaurapuurolla, jonka hotkaisimme nopeasti ennen kuin veimme hevosille ja vuohille aamuruuat ja -vedet ennen omien työvuorojemme alkamista.

Rakas ystäväni tuli eilen lyhyelle vierailulle uuden koiransa kanssa. Kyseessä on valkoinen paimenkoirauros. Juhlapyhien ehkä hauskin hetki oli, kun Celeste-neiti näki Mickey Loven ensimmäistä kertaa. Itse en ollut tilannetta näkemässä, mutta tapahtuman kuvaukset kahden todistajan kertomana olivat värikästä kuultavaa.

Celeste ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt mitään oliota, joka olisi täysin valkoinen. Nytpä näki. Varsa oli juuttunut niille jalansijoilleen ja jäänyt tuijottamaan näkyä niin, että silmämunat olivat lopsahtaa moisesta tuijotuksesta maahan. Onneksi silmien jousitus pelasi sen verran hyvin, että silmät palautuivat jonkin ajan kuluttua omiin kuoppiinsa. Celeste on niin itsevarma maailmanvalloittaja, että tuollaisen ufon näkeminen sai neidin realistisempaan kokoon ja näkemykseen omasta käsityskyvystään. Kokemus oli tytölle niin vaikuttava, ettei iltakaurojenkaan syömisestä tullut mitään varsan vahdatessa pihattolaitumella iloisesti ja touhukkaasti juoksentelevaa Mickeyä.

Usva sai Mickeystä heti hyvän leikkikaverin. Kaverukset juoksivat hyvällä hankikannolla pelloilla ja metsässä. En tiedä, voisiko kaverusten välille kehittyä joskus jopa "jotain enemmänkin".

Osastosihteeri Nekku Neponen ei juurikaan leikitellyt koirien kanssa. Siihen hänen sisällään juokseva tricolori- veri, Vapaus-Veljeys-Tasa-arvo, nuo tasavaltalaisen Ranskan aatteelliset peruspilarit, ei suostunut alentumaan. Nekun mielestä Vapaus merkitsee hänen vapauttaan, Veljeys etulyöntiasemaa parhaasta nukkumapaikasta iskän tai mamman kainalossa yöpuulle käytäessa ja Tasa-arvo yksinkertaisesti Nekun tasa-arvoisempaa asemaa muihin verrattuna. C´est la vie!

Käyttömuodin Mekka

Viime viikonloppuna kaksi jo aikuisista lapsistani kävi meillä vierailulla. Ihanaa naurun rätkätystä ja sisarusten keskeistä huulenheittoa ja jutustelua. Sitä on äitinä hieno kuunnella. Itse ihan kehrään lasten täällä ollessa.

Silmiinpistävintä vierailuissa on lasten kyky asettua hetken ja paikan asettamiin vaatimuksiin. Selkeimmin asia tullee esiin pukeutumisessa. He tulevat kaupunkivaatteissa omalle tyylilleen uskollisina, mutta vain hetki saapumisen jälkeen oli ulkoinen habitus täysin muuttunut.

Muutoksen jälkeen vanhimmalla tyttärelläni oli päällään ruskea kulahtanut talvitakki, jonka sisälle olisi mahtunut vielä toinen samankokoinen nainen, eikä takki olisi vieläkään kinnannut. Takkiin sointui tyylikkäästi siniset, kaksi vuosikymmentä vanhat tuulipuvun housut, joiden sivuissa olevat valkoiset raidat antoivat asulle raikkautta ja loivat menneiden vuosikymmenten urheilullista lookia. Jalassa tytöllä on mamman lilat Hai-saappaat, joiden sisään olisi mahtuneet samalla toisetkin jalkaterät. Ulkoiluasun kruunasi sähkönsininen talvilippis, jossa korvaläpät antoivat hyvää suojaa pohjatuulta vastaan. Lippiksesta teki erityisen kadehdittavan keltaisella painettu iso teksti S40 RACING.

Poika on nähtävästi enemmän Mersu-miehiä. Hän sonnustautui 90-luvun siniseen Mersun-logolla varustettuun pelkistetyn tyylikkääseen toppatakkiin. Pojan kokoisia miehiä takkiin olisi mahtunut kaksin kappalein. Jalassa oli kirjavat villasukat rullalla ja erityistä urheilullisuutta korostamassa olivat siniset, rikkinäiset Crocs-jäljitelmät, joilla oli miellyttävä askeltaa lumisessa pihassa. Näyn kruunasi tonttulakkimallinen kirjava tekokuitupipo.

Vintagea aidoimmillaan?

Nekku on Räyhä, mamma on Räyhä myös

Rufuksen (kastroitu barbeturos, joka asui meillä hieman vajaat kaksi vuotta) lähdön jälkeen koirilla meni työpakka uusiksi. Nekku otti tehtäväkseen pihan vahtimisen. Se käykin neidilltä luonnostaan, koska se rakastaa omaa ääntään ja on täysin peloton. Kun ottaa huomioon neidin koon: 7 kg ja korkeutta parinkymmenen sentin kieppeillä, voisi joku pitää sitä hullun rohkeana.

Kaksi kesää sitten Nekku makoili keskellä pihaa ottamassa nahkoihinsa polttavaa heinäkuun paahdetta. Milla-tamma oli muiden hevosten kanssa pihalla vapaana ja oli valinnut reitikseen Nekun auringonottopaikan. Nekku ei väistänyt. Milla astui päälle. Nekku murisi raivoisasti ja yritti purra tammaa.

Wanha Ruustinna Lotta on terveenä ollessaan niin äkäinen akka, että kaikki omat ja vieraat koirat rodusta riippumatta pelkäävät ja kunnioittavat sitä. Lähes jokainen vieras koira on saanut ennen pitkää tutustua Lotan sarvivärkkeihin, kun ei ole ajoissa uskonut Lotan varoituksia. Nekku on ainoa, joka ei pelkää Lottaa. Se ärisee ja yrittää purra suunnattomalla seitsemän kilon raivolla ylimielistä kuttua ja saa tämän yleensä väistämään.


Reijo on nukkunut viime aikoina huonosti. Osansa varmaan töillä talon ulkopuolella että Koivumäen tarjoamilla runsailla mahdollisuuksilla viettää aktiivista vapaa-aikaa fyysisten harjoitteiden parissa esim. puupinolla. Tästä seurauksena, että mammakin nukkuu huonosti. Vuoteessamme majailevat koirat ja kissat ottavat ilon irti tilanteesta ja vaativat palveluita läpi lähes koko yön. Ulko-ovi käy tiuhaan, kun jokainen haluaa mennä ulos ja tulla sisään oman aikataulutuksensa mukaisesti. Nälkä yllättää karvatit useita kertoja yössä, minkäs teet. En aina tiedä, missä todellisuudessa elämme.

Olemme joskus ihmetelleet, keneen ihmeessä Nekku on tullut, kun iskä ja mamma ovat niin säyseitä. Tällainen väsymysjakso on paljastanut kyllä keneen Nekku on äänen- ja kiukkuenergian käytössä tullut. Koivumäellä huseerasi eilen aito Noita-akka.