Lihan taistelua henkeä vastaan

Klo 6.36. Reijo lähtee töihin. Liha jää makaamaan vällyjen alle. Henki saa vedettyä lihan päätä sen verran tyynystä ylös, että toinen silmä havaitsee Vaspelin seisovan kello kädessä pihaton portilla mittaamassa aikaa kaurojen saapumiseen. Lihan pää vajoaa tyynyyn.

KLo 7.24. Henki taistelee. Lihan pää nousee uudestaan nähdäkseen saman näyn kuin vajaa tunti sitten. Vaspeli seisoo portilla kello kädessä mittaamassa minuuttien kulumista. Tassullaan hän osoittaa kelloa ja katsoo tiukasti lihan silmiin. Lihan pää vajoaa tyynyyn. Mennessään yrittää sopertaa jotain, että leikitään vielä talviaikaa.

Pään vajotessa liha muistelee Uuden Testamentin Paavalia vai Pietariko se oli, joka totesi lihansa olevan heikon ja tekevänsä sitä pahaa mitä ei halua eikä tee sitä hyvää mitä haluaisi. Kylläpä oli osuvasti lohkaistu, liha toteaa ennen raukean unen saapumista.

Kello 8.10. Puhelin soi. Lihaa tarvitaan kotisairaanhoidollisiin tehtäviin Petäjäveden toiselle laidalle. Henki alkaa saada yliotetta, kun se lupasi lihan puolesta lähteä pikimmiten liikkeelle.

Kello 8.15. Liha havahtuu unestaan. Puhelin soi. "Tele-Finlandilta huomenta! Nyt on varmaan sopiva hetki miettiä tulevia puhelinliittymäasioita?..." Lihaa alkaa tuntea vointinsa heikoksi.

8.50 ja edelleen liha on huonovointisuudestaan huolimatta vahvasti petissä. Puhelin soi. Ystäväpariskunta on tuomassa lapsenlastaan katsomaan pikkukilejä ennen lapsen päiväunia.

Henki on voittanut.

Alkukantaista raivoa

Ruokimme hevoset pihaton edestä alkavalla laitumella. Talven ajaksi Reijo on viritellyt extrajytkyt paimenlankoihin, koska sulan maan aikana toimiva systeemi ei pelaa routaisessa maassa. Idea langoissa talvisin on se, että kun kaksi ylintä lankaa koskettaa toisiaan, tulee tälli. Lumi on nyt niin korkealla, että pääsemme hyvin lankojen yli pihaton puolelle avaamatta varsinaista porttia. Ylin lanka jää sopivasti niin, ettei se yletä haaroväliin. Hevoset kunnioittavat lankoja, eivätkä tule yli lankojen ollessa matalallakin.

Aamukaurojen jako on hevosillemme tunteita kuumentava hetki. Kun noudatamme lauman arvojärjestystä ylimmästä alimpaan, menee kaurat nätisti jokaiselle. Laumassamme Vaspeli on se, joka tulee kauroille ensimmäisenä, johtaja kun on. Nyt kuitenkin 10 kk äshoomme eli suomenhevosvarsa Ilo-Tuli on niin nokkela, että se käyttää mummun pyylevää olemusta suojanaan omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Häikäilemättä.

Vaspelin luimistelusta piittaamatta tämä nousukas tunkee iholleni samalla vanhalle tammalle iloisesti lällättäen. "Häh, häh, hää, minä olen mummun kulta. Mene pois vanha akka!" Voi, tästä ollaan neuvoteltu niin monet kerrat Ilon kanssa aikaisemminkin, mutta suomenhevosen tapaan Ilo on äärimmäisen yritteliäs ja periksiantamaton.

Mummu oli siis kaura-astioiden kanssa menossa antamaan hevosille aamupalaa. Yksi heilautus ja toinen jalka nousi ketterästi pihaton puolelle ja sähkölanka jäi haarojeni väliin. Yön aikana oli kuitenkin ollut lämpötila plussan puolella ja vielä satanut päälle, joten lumipenkka mokoma olikin madaltunut niin, että ylimmäisest langat ottivat yhteen.

Siinä mummu sitten seisoi. Haarovälissä säti niin penteleesti, Ilo tuuppi mua että kaurat tänne ja heti. Vaspeli luimi Ilolle ja hyökki tätä kohti. Usva räksytti koko hevoslauman takana, nipisteli hevosia takakintereistä ja ajoi niitä kohti minua ja sähkölankaa.  Aivan selvää Youtube-materiaalia.

Sitten mummulta kaatui vati.  Ensin päällimmäinen kaura-astia levähti pientareeseen ja ah niin superkalliit hevoskivennäiset ja vitamiinit ja kaikenmaailman yrtit sekoittuivat hevosenpaskaan ja kuraveteen. Sitten mummulla kaatui vati pään sisällä.

Ei ollut mummu kankea eikä hidas, kun loikkasin armottoman karjunnan kera sähkölankojen päältä. Ajoin ylen hämmästyneen Ilon pihan perälle edelleen volyymit kaakossa. Yritin koota itseni, mutta pakko, ihan pakko oli vielä hetki murista Ilo-neidille. Se katsoi minua kulmiensa alta ja tuumasi mummun tulleen hulluksi ja jatkoi rauhallisesti aamupalansa nauttimista.

Leipuri Hiiva

Emma-katti tuli meille viime vuoden loppupuolella. Musta, pieni Suuri Persoona. Tulollaan se aiheutti kollipoikien elämään aluksi pientä epäsopua. Matti totesi varsin pian, ettei tuollainen sähikäinen ole nainen hänen makuunsa. Emma totesi Matista samaan suuntaan: tuollainen junttura ja ykstotitinen mieshenkilö ei todellakaan vastaa hänen käsityksiään Elämänsä Miehestä. Sitä paitsi Matilla on iso maha. Ja huono huumorintaju. Ja se on mammanpoika.

Teppo ja Emma seukkaavat. Kuten muissakin parisuhteissa, myös heillä on välillä seesteisempää, välillä puolestaan kynnet ovat osa toimivaa vuorovaikutusta. On nähtävästi niin, että Emma yrittää muuttaa miehensä joitakin piirteitä, poistaa jotain, lisätä jotain. Voi Emma, olen sitä minäkin yrittänyt, mutta turhaa kaikki!

Emman sydän on avara. Aamuisin hän purjehtii pihalta sisään näyttävästi oltuaan osan yöstä jahdissa. Hän tervehtii tuvassa läsnäolijat arvolleen kuuluvasti. Jostain syystä Usva joutuu vastaanottamaan kuninkaallisen tervehdyksen useita kertoja katin jäädessä pörräämään tiskiharjahäntänsä kanssa Usvan kuonon eteen. Joka ikinen aamu sama rituaali, ja Usva parka ei hyvää hyvyyttään tee muuta kuin nuolee kärsivällisesti kuninkaalliset kasvot ja pyllyn seudun.

Iltaisin meillä on petiin kiire. Usva varaa yleensä ensimmäisenä paikkansa. Iso rötjäke, joka vie puolet sängystä. Yleensä se on aina minun puolella, josta se katsoo viattomalla ilmeellä kisassa toiseksi jäänyttä. Kaikista kovin kisa on kuitenkin siinä, ehtiikö Emman, leipuri Hiivan viaton uhri vetää päälleen peiton suojaksi ennen kuninkaallisen leipurin saapumista.

Leipuri etsii meistä paljaan paikan ja alkaa vaivata ennen näkemättömällä intensiteetillä olkapäitämme, käsivarsiamme. Neulanterävät kynnet painuvat ihoon tasaisella, nopealla rytmillä. Jossain vaiheessa taikinan alustamista takajalat tulevat mukaan tempoon. Silmissään katilla on syvä, meditatiivinen katse, eikä sitä saa missään nimessä häiritä. Rituaaliin kuuluu äänekäs, pyöreä kehrääminen. Uhrilla on monen minuutin pisteliäs akupunktiohoito kärsittävänään.

Jos kuitenkin ehdimme tempaista peiton kulman suojaksi, hakee Hiiva uhrin toisaalta. Taikinaa ei voi nimittäin alustaa peiton läpi. Eipä tietenkään. Yllätyksellisintä on joskus aamuyöstä, mikäli Emma on ollut koko yön sisällä. Hän aloittaa taikinan teon yllättäen uhrinsa täydellisesti kesken makeimpien unien.

Ammattileipurit tekevät niin.

Uutta luottamusta ja plop-loikka

Tänään oli hevosten vuoro käydä irrottelemassa pihalla vapaana. Pariin viikkoon ei laumaa ole uskaltanut päästää vapaaksi, koska piha on ollut jäinen ja liukas.

Hevosten reaktiot olivat hyvin erilaiset. Milla vanhana konkarina tiesi, mikä tässä nyt on tärkeintä. Suoraa päätä rouva suunnisti lintulaudan alle napsimaan pudonneita auringonkukansiemeniä. Tyttärensä Ilo on tullut äitiinsä -  ja äitinsä ruokahaluun: porkkananpunainen neiti naposteli tyytyväisenä äitinsä vierellä siemeniä. Ei puhettakaan mistäään riehumisesta. Siinä puuhassa naisilla meni pitkä tovi.

Vaspeli oli vapaudestaan niin hämmentynyt, että se jäi useita kertoja katsomaan kaukaisuuteen ja miettimään nähtävästi elämäänsä. Se käveli johonkin paikkaan, pysähtyi, katseli kaukaisuuteen, haisteli tarkkaan ilmaa, huokaisi syvään. Sitten pientä käveleskelyä, kunnes sama ihmettely toistui jälleen. Sekin meni lopulta lintulaudan alle Millan seuraksi. Jäniksille tarkoitetut kaurat olivat samassa paikassa puun juurella vadissa. Vaspeli sai vadin käännettyä nurin päin ja jalkansa menemään vadin pohjan läpi. Se säikähti räminää ja vuohisessa itsepintaisesti roikkuvaa vatia. Pelkäsin sen säntäävään suin päin pitkin maita päästäkseen moisesta harmituksesta eroon. Ilo ja hämmästys oli suuri tamman pysähtyessä pyynnöstämme paikoilleen ja sallivan jalkansa nostettavan. Sain näin nätisti vadin pois. Kiitos Vaspeli luottamuksesta!

Jos nauru pidentää ikää, voimme Reijon kanssa kiittää Celeste-neitiä mahdollisesti juhliessamme tulevaisuudessa 100-vuotissyntymäpäiviä. Tänäänkin saimme varmaan muutaman vuoden lisää. Neiti laukkaili ylväänä Espanjan polttavan auringon virratessa suonissaan ja kotimaan auringon lämmittäessä kupeitaan. Energiaa oli kertynyt varsaan sen verran, että yksi kiitolaukkapätkä meni pitkäksi. Tyttö yritti jarruttaa ennen korkeaa lumipenkkaa, mutta vauhti ei suostunut loppumaan. Niinpä Celeste otti hemmetinmoisen loikan penkan yli ja päätyi tömpsähtäen umpihankeen. Plop. Vauhti toppasi siihen paikkaan ja hevonen mahaansa myöten lumeen.

Sen hetken kun olisi saanut nauhalle! Nyt tiedän, mitä tarkoittaa sanonta olla kuin H. Moilanen. Neiti Moilanen siellä lumihangessa mietti hetken ja arvioi tilannettaan. Pappa ja mummu jähmettyivät paikoilleen näkyä ihmettelemään. Usva oli kerrankin hiljaa. Neiti H. Moilanen päätyi pohdinnassaan loppupäätelmään, ettei umpihankeen kannata pitkäksi aikaa jäädä. Megaloikilla neiti kauhoi tiensä uudelleen pitävälle maalle, pudisti lumet päältään ja vilkaisi, näkikö kukaan. Toisella kiitolaukka-pukki-laukka- pätkällä Celeste meni tyylillä kylkimyyryä. Ja jälleen kerran nopsasti ylös ja vilkaisu, ettei vaan kukaan nähnyt. Voi hyvä Taivaan Jumala, lähetä tuolle pienelle Katastrofimagneetille legioona suojelusenkeleitä!

Kut-walk ja Kuningataren nolo aamu

Kuttumme Santra, väritykseltään pääosin musta vuohi, on tilamme muotitietoisin nainen. Hän on erityisen mieltynyt pääkoristeisiin. Ylväänä hän kantaa milloin minkäkin kansainvälistä arvostusta nauttivan muotisuunnittelijan luomuksia sarviensa välissä. Ryhti on ylväs, katse kohtalokas ja askeleet pehmeät, päämäärätietoiset.

Suosittuja koruja ovat oransseista paalinaruista väsätty (pah, allekirjoittaneella täydellinen tietämättömyys muodin maailmasta) kyhäelmä, joka roikkuu seksikkäästi sarvien välistä ja luo uhmakasta mielikuvaa. Tällä viikolla Santra kantoi yllään enemmänkin ekologista vaihtoehtoa. Luomus oli muodostettu hämmästyttävän ilmavasti kahdesta kuivasta koivunoksasta. Vaikutelman luonnollisuuttta korostamaan oli muotisuunnittelija ikään kuin unohtanut pari kuivunutta, rusehtavaa lehteä. Näky veti katsojat sanattomaksi.

On hienoa, että pihassamme on edes yksi Nainen. Kut-walk- sellainen.

Kuningatarella oli aamulla nolo hetki. Hän alentui tapansa mukaan työnjohdollisiin tehtäviin viedessämme hevosille aamuruokia ja -juomaa.Saadakseen tilanteesta hyvän kokonaiskuvan Emma-neiti kiipesi norjaan leppään noin neljän metrin korkeudelle. Ongelmaksi muodostui klassisesti alastulo. Kun hevoset oli saatu hoidettua, alkoi Kuningatar naukua surkeasti. Ilo-Tuli meni huolestuneena kyselemään, mikä nyt kattia huudattaa. Toiset hevoset ihmettelivät moista yhtenä rintamana, eivätkä keksineet ratkaisua ongelmaan.

Reijo tuumasi, että täytynee hakea moottorisaha ja saada Kuningatar näin pois pälkähästä. Olimme tuskin ehtineet navettaan, kun Emma hipsii perässä loukkaantuneena siitä, että hänet oli jätetty yksin moiseen pinteeseen. Drama Queen.

Työputkesta

Muutamien päivien ansiotyöt takana. Ei tulipalokiirettä osastolla, mutta askelia kertyi ehkäpä muutamien kilometrien verran. Takana sekä tahatonta tilannekomiikkaa ja että ihmisen auttamista tämän elämän takasuoralla juuri ennen maaliviivaa. Molemmat puolet työstä ilmentävät ihmisen elämän moninaisia puolia. Edellinen auttaa jaksamaan ja tuo lämmintä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta suhteessa potilaaseen, työkavereihin ja itseensä. Jälkimmäinen puolestaan hiljentää ja pienentää. Sellaisen ihmisen kohtaaminen ja hoitaminen on etuoikeus, erityisesti silloin jos ihminen on itsensä ja elämänsä kanssa sinut. Siinä saa olla niin paljon saavana osapuolena.

Työpäivät osastolla menevät kokolailla hyörinässä, mutta ajomatkat töihin ja töistä kotiin ovat aikaa ajattelulle. Aina ei yllä sellaiseen ihmisen kohtaamiseen, minkä tietäisi oikeaksi ja mitä haluaisi. Pelkät tekniset hoitosuoritukset väsyttävät, mutta toisinaan tekninen hoitaminen on ainoaa, johon itse kykenee. Toisaalta onhan hoidon toinen tärkeä puoli hoitaa sairasta kehoakin. Puhdasta on oltava ja ruoka on iso osa paranemista ja toipumista. Joskus eteen tulee lyhyitä tai pidempiä, mutta ohikiitäviä kohtaamisen hetkiä, jotka antavat itselle voimaa ja hiljaista iloa.

Viikonloppu edessä. Huomenna yksi yhteinen vapaapäivä Reijon kanssa. Ruokimme hevoset ja kututkin yötä vasten niin runsain heinämäärin, etteivät kärsi nälästä vaikka emme herätyskellon kanssa aamulla heräisikään.

Maanantaissa ollaan

Viikoloppu oli rauhallinen, mutta ajatuksia herättävä.

Lotan utaretulehdus ei ole muuttunut miksikään huolimatta laajakirjoisemmasta antibiootista, mitä sille ollaan viikonlopun ajan pistetty. Utare on edelleen kivikova. Lypsämällä siitä saa vajaan desin verensekaista, kokkareista eritettä. Lotta antaa ihme kyllä hoitaa itseään, vaikka luulisi tissin hieromisen olevan hyvinkin kivuliasta.

Kuttulan väki kävi eilen hieman pidemmällä sunnuntaikävelyllä aurattua metsäautotietä pitkin. Kyseessä ei ollut rauhallinen kevään tulon ihasteleminen, vaan joukkio eteni hyvin päämäärätietoisesti ja äänekkäästi ensin toiseen suuntaan ja palasi sitten vähintään yhtä suurella älämölöllä kotipihaan. Kilit olivat ämmyrkäisinä: voiko maailma olla näin suuri!

Auroralla oli eilen willipäivä. Se puski ja pökki lumipenkoilta toisia alas, singahteli valon nopeudella paikasta toiseen. Joutuipa se todelliseen vaaranpaikkaankin eksyessään hevosten pihattoon. Milla ja Vaspeli eivät piitanneet pikkuohjuksesta mitään, vaan antoivat sen juosta jaloissaan. Pommiksi osoittautui Celeste-neiti. Se sai vallan hirmuisen hepulin ja lähti jahtaamaan raivopäisenä Auroraa. Tämä pakenee kuin aropupu ja huutaa mennessään. Minä huudan, Usva haukkuu raivoisasti ja Nekkukin jossain taustalla. Huh hirveää tilannetta. Vihdoin Aurora tajusi livahtaa sähkölankojen turvallisemmalle puolelle. Kun sain sen syliini, sen sydän hakkasi triljoonaa. Illalla, kun menimme Reijon kanssa antamaan vuohille iltapalaa, oli Aurora pienellä kerällä autonrenkaan sisällä. Se on ollut sen mielipaikka syntymästä lähtien. Sillä kertaa paikka taisi olla todellinen turvapaikka.

Kun tämä kauhuleffa oltiin saatu elettyä läpi, päätimme Reijon kanssa istahtaa hetkeksi nauttimaan iltapäivän auringosta ja hiljaisuudesta mökin portaille. Ehdimme olla siinä vajaan minuutin, kun Celeste järjesti seuraavan ohjelmanumeron. Pitkästyksissään se nakerteli aitatolppia ikään kun meille kertoakseen, että tylsää on, tehdään jotain kivaa. Kaapaisi sitten etutassullaan alimmaista sähkölankaa, joka napsahti poikki. Langan toisen pään Celeste veti mennessään. Huokasimme syvään ja lähdimme korjaamaan tilannetta. Celeste oli tyytyväinen, että edes jotain pientä tapahtuu. Langan korjaamiseen osallistui Ilokin, koska luotto papan kädentaitoihin on neideillä heikko ja usko omiin taitoihin puolestaan rajaton.

Viikonloppuna tapasin muutamia ystäviä. Perjantaina kävin Korpilahdella tapaamassa ystävääni, joka oli aikoinaan johdattamassa minua itseninäköiselle hevospolulle. Ensi tapaamisesta taitaa olla aikaa liki parikymmentä vuotta. Välillä on ollut aikoja, ettemme juurikaan ole pitäneet yhteyttä. Nyttemmin soittelemme tai viestittelemme viikottain. Hänen kanssaan on tunne, että voi tätä ihanaa naisen keski-ikää: olla vapaa kaikesta turhasta ja taaplata eteenpäin huivipäässä, nuttura löysällä ja kilot vyötäröllä lämpöä antamassa.

Ystäväperhe kävi lauantaina pikaisella vierailulla näyttämässä lapsilleen kilejä. Kahvipöydässä ystäväni kertoili viime viikkojen kuulumisiaan. Sitä taakan määrää! Voiko ihmisen elämää kovemmin rusikoida kuin omien lasten tuskan ja kipuilun kautta. Heidän lähtönsä jälkeen oli mieli raskas, eikä miksi- kysymyksiltä voinut välttyä.

Myös rakkaan nuoren ystäväni puhelu sunnuntaina kosketti kovin. Hän kertoili viimeaikaisista kuulumisistaan ja askelista, joita oli joutunut ottamaan ja läpikäymään. Pyhä Isä, taivaan ja maan Luoja, varjele tätä nuorta ja ole matkassaan mukana.

Palvelusväen lauantaiaamu

Aamu alkoi renkipojalla ennen auringonnousua - kuten tavallista. Tällä kertaa herääminen oli kuitenkin omaehtoista. Isäntäväki olisi sallinut rahvaan vielä nukkua.

Renki kävi aamupissalla designvessassamme, jonka katto on korkealla, seinät tavattoman leveällä. Vessan kaakelit ovat sitä luokkaa, ettei kellään bonuspalkkoja saavalla johtajallakaan sellaisia kotoaan löydy. Kattoelementit muuttavat alituiseen kuviointiaan. Eilen illalla katossa loistivat kirkkaina sekä Venus että Jupiter, puhumattakaan miljoonista pienistä tuikkeista tummaa pintaa vasten. Tänään katto on harmaan yksivärinen. Vessan ilmastointi on täydellisen onnistunut, eikä homeongelmaa ole.

Aamu alkaa portsarin hommilla. Kissat ramppaavat sisään-ulos tai ulos-sisään osaamatta päättää, mihin seuraavaksi asettautuisivat. Työ on välillä hermoja raastavaa, mutta asiakas on aina oikeassa. Hymyä huuleen ja läppä lentämään, niin ehkä joskus tulee pientä tippiäkin.

Kun aamukahvit on vihdoin saatu katettua, astelee Emma-neiti kuninkaallisin elkein makuuhuoneesta, venyttelee itseään nautinnollisesti ja käy hakemassa armeliaasti Nekulta ja Usvalta hennolle kätöselleen kepeät suudelmat. Koiria ällöttää, mutta hyväsydämisenä tyttönä Usva yrittää osoittaa ystävällisyyttä Kuningatarta kohtaan. Kevyt hyppy ja Kuningatar katsahtaa pöydän päällä sen antimet. Voi kelpaa. Sitä kunnon nokare sanomalehden päälle ja Her Highness aloittaa rauhallisesti nauttia aamiaistaan.

Lämmitämme koko kylmän kauden ajan hevosille ja vuohille juomavedet. Hellalla porisee päivässä arviolta reilut sata litraa vettä, jonka raahaamme pihattoon ja kuttulaan. Siellä kuumaan veteen sekoitetaan kylmä vesi kaikkien juoda sopivan lämmintä "teetä". Teen keittäminen hevosille ei ole mitä tahansa teepussin uittamista vedessä, vaan ammattitaitoa vaativaa hifistelyä. Milla ja Ilo-Tuli ilmoittavat terävästi, jos tarjottu juoma ei sovellu tammahevosen suuhun. Napakka potkaisu etujalalla saavin kylkeen, ja palvelusväki tietää erehtyneensä. Siinä äkkiä korjaamaan tilannetta suuntaan tai toiseen toivotun lämpötilan saavuttamiseksi. Kun juoman lämpötilaa on titrattu, tarjotaan se uudelleen ja odotetaan tammojen reaktiota. Jos kaikki on kohdillaan, nuolaisee Milla huuliaan, huokaa syvään ja laskee turpansa veden pinnalle ja imaisee piiiiiiiitkäään. Silloin palvelusväki voi katsoa toisiaan silmiin ja huokaista helpotuksesta!

Vuohien kunniaksi on sanottava, että he eivät ole juoman lämpötilan suhteen niin tarkkoja. Sen sijaan tarkkuutta vaativat rouvien heinät. Yleensä rouvat syövät heinistä vain lehdet ja ylenkatsovat korsia. Kerpuista maistuvat niin lehdet kuin kuivankäkkärät oksatkin.

Ennen aamun toista kahvihetkeä täytämme lintulaudan auringonkukansiemenillä ja heitämme häitään viettäville jäniksille tukun heinää ja muutaman kauranjyvän syötäväksi. Juuri kun alamme kastaa korppua kahviin, ilmaisee Matti Wakaa haluavansa tulla nyt sisälle. Hetki myöhemmin Teppo Töppönen haluaakin lähteä ulos. Tippikassan pohja pysyy tyhjänä.

Kaikki tässä ja nyt

Eilinen toi huolestuttavan tiedon. Lotan utaretulehduksen takana on Staphylococcus aureus- bakteeri. Sinällään varsin yleinen ihmisten ja eläinten alivuokralainen (ja vuokrat varmasti rästissä!), jonka olemassa oloa ei yleensä huomaa. Lotta sai antibioottikuurin, joka nyt ei purekaan kyseiseen olioon. Vuohi on yleensä hyvin terve eläin, eikä lääkäriä perusterve vuohi tarvitse kuin matolääkkeiden määräämiseen. Kun vuohi sitten sairastuu, ei se hyvin alkukantaisena eläimenä tahdo kestää voimakkaita lääkkeitä. Niinpä vuohen sairastuessa on tilanne useimmiten vakava.

Saamme tänään iltapäivällä lääkäriltä vielä yhtä laajakirjoista antibioottia, joka toivon mukaan tehoaa Lotan tautiin, ja jonka Lotta toivottavasti kestää. Oli hyvin ikävää lypsää tänään Lotan kipeää utaretta. Sieltä sai vaivoin puristeltua verensekaista eritettä. Lotta alistui hiljaa hoitoon. Uskon sen ymmärtäneen, että vaikka sattuu, on lypsäminen tehtävä. Estelle kiipeili samalla iloisena ja huolettomana jalkani päällä, pureskeli takkini nappeja ja loikki välillä äitinsä selän taakse piiloon. Se elää täydellisesti tässä-ja-nyt- hetkeä.

Lotta on edelleen pirteä, syö ja juo normaalisti. Estelle-kilikin saa oman maitoannoksensa terveestä utareesta ilmeisen vaivattomasti. Ulkoillessaan tänään rouva vaikutti kuitenkin hiljaisemmalta ja säyseämmältä kuin normaalisti. Lotan normaali olotila on kulkea sarvet tanassa ja äkistä tasapuolisesti niin kuttulan kuin mäen muillekin asukkaille. Miten sitä nyt toivoisikaan, että Wanha Ruustinna tulisi jälleen omaksi itsekseen. Itkettää nähdä sen säyseä olemus, vaikka se pirteältä toki vaikuttaakin.

Pihamme on muuttunut Risteilyohjusten laukaisualustaksi. Nämä ohjukset eivät kylvä tuhoa ja kuolemaa, vaan naurun pärskähdyksiä ja kuplivaa hyvää oloa. Niiden ulkoinen ohjattavuus on suhteellisen heikko, mutta itseohjautuvuus tarkkaa ja päämäärätietoista. Neljä kiliä vilistävät silmää nopeammin "vuorelta" toiselle, toisiaan päin, kuttuäitejä päin. Fiuh, fauh! Siinä valloitetaan Himalaja ja Kalliovuoret, välillä ylitetään napajäätikkö, koko maailma yhdessä hujauksessa.

Vuotiset varsat olivat tänään silmät ymmyrkäisinä Ohjusten sinkoillesssa sinne-tänne ympäri pihamaata. Pyörähtipä rohkeimmat kileistä hevostarhassakin. Celeste, joka on varsinainen energiapommi itsekin, oli kerrankin paikoillaan tassut syvälle maahan juurtuneina. Sen pään päältä pystyi helposti lukemaan ajatuskuplan: mitä ihmettä!?!

Reijo lähti iltavuoroon, itselläni vapaata. Ehdin laittaa häthätää ruuan valmiiksi ennen hänen työvuoronsa alkua. Ruskistin jauhelihaa ja sipulia pannulla, katselin samalla ikkunasta ulos Lotan tilanteesta surullisena. Reijo käveli mökkitietämme pihaan Nekku ja Usva sekä Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Emma-neiti vanavedessään. He tulivat postia hakemasta. Mies kulki hieman kumarassa, koska piha on nyt jäinen. Mikä rakkauden ja kiitollisuuden humaus kävikään sydämeni läpi. Tuo ihana, rakas mies!

Olen 48 vuotta opetellut todeksi sanontaa "ihmisen tulisi elää tässä ja nyt". Tänään sain varsin konkreettisen tuntemuksen siitä, mitä se mahtaa tarkoittaa. Yhden aamun ja aamupäivän aikana minulla oli läsnä kaikki. En ajatellut, että sitten on paremmin kun Lotta on terve. Tai kun lumet on sulaneet. Tai kun Reijo on saanut opiskelunsa päätökseen. Tai kun. Tai. Tänään minulla on kaikki, tässä ja nyt.

Pyykkiämmän hyvä päivä

Meillä on kantovedet. Tahtoo sanoa sitä, että myöskään pesukonetta ei ole. Tai oikeastaan on, 1950-luvulta oleva ja edelleen täydessä iskussa oleva Hooverin pulsaattorikone, aikakautensa tekninen ihme, mutta se on käytössä ainoastaan kesäaikaan. Se on hurmaava. Jos haluaa siitä täyden pesuohjelman, vääntää kätevästi täydet seitsemän minuuttia pesuaikaa. Kun se on kulunut, voi pesuämmä valita kätevästi joko lopettaa sillä erää tai jatkaa vielä romaanin lukemista seuraavat seitsemän minuuttia melkoisessa rytkeessä. Oikein hyvän romaanin kyseessä ollessa, voi samaa koneellista pyörittää koko päivän täsmällisissä seitsemän minuutin jaksoissa. Kätevää, ja kone hienosti huomioi pesuämmän kulloisenkin ajankäytön.

Tapanamme on kerätä pyykkiä pari kuukautta, ja mennä sitten lukuisten muovipussien ja jätesäkkien kanssa itsepalvelupesulaan. Olin siirtänyt tämänpäiväistä pesulakeikkaa jo muutamalla viikolla. Kuitenkin puhtaiden vaatteiden hupenevat kasat antoivat pontta ryhtyä vihdoin toimeen.

Sallittakoon pieni mainoskatko. Pesula sijaitsee Jyväskylän Halssilassa. Paikka näyttää siltä, että siellä on jo muutama sukupolvi halssilalaisia saanut pyykkinsä puhtaaksi. Ihastuttava vanha talo! Pyykkipäivästä tekee erityisen mieluisan paikan henkilökunnan asenne. Sellaista vanhanajan leppoisaa palvelua ja kiireettömyyden tunnetta kaikkien likavaatesäkkien, pesukoneiden ja puhtaiden vaatteiden sekalaisessa valtakunnassa. Loppujen lopuksi ihmisen onnentunne ja ilo tulevat näennäisen pienistä asioista. Tänään sen toivat erityisesti pesulassa käynti ja auton perällinen puhtaita vaatteita.

Taidettiin selvitä säikähdyksellä

Lotta sai eilen apua vaivoihinsa. Eläinlääkäri määräsi viiden päivän antibioottikuurin sekä kipeän utareen tehokkaammaksi tyhjäämiseksi oksitosiini-hormonia plus kipulääkettä. Rouva vaikutti illalla tyytyväiseltä, vaikka tissi oli kivikova.

Fina-rouvaa, ensikertalaista, lypsimme eilen harjoittelumielessä. Edelliseen lypsykertaan verrattuna edistys oli merkittävä. Tällä kertaa suurin haaste oli saada vikkelä rouva sarvista kiinni. Olisi siinä ollut tositv:hen hauskaa filminpätkää, kun iskä ja mamma pyydystivät kömpelösti akrobatian ammattilaista. Mukana vitsissä oli Santra-rouva ja kolme ilkikurista, ajojahdista hurmaantunutta kiliä. Kun homma vihdoin onnistui, ja olimme virallisesti lypsyasemissa, yllätys olikin suuri: mitään suurempaa hässäkkää ei syntynytkään. Reijo lypsi ja minä pidin rouvaa kiinni samalla sitä rapsutellen.

Urakan jälkeen nautimme Reijon kanssa kuttulan hulvattomasta ilmapiiristä. Kilit hyppivät syliin ja pois, syliin ja pois. Rouvat soittivat trumpettia varoittaessaan lapsiaan putoamisen vaaroista. Nekku ja Usva vinkuivat kuttulan eteisessä lämmintä vuohenmaitoa. Emma-kissa, Kuningatar, oli tarkastuskierroksella, että rahvaalla on yötä vasten kaikki hyvin. Siinä istuimme kuttulan lattialla kilejä varten laitettujen pölkkyjen päällä ja puistelimme päitämme. On tämä elämää!

Kuttulan yllä loisti ihmeellisen kirkkaita iltatähtiä liukastellessamme mökkiin jäisen pihan poikki.

Kuttuparturissa ja kurja yllätys

Eilen otimme jokaisen kutturouvan parturikäsittelyyn ja leikkasimme rouvien kilistelyssä tuhriintuneet villahousut pois.

Santra alistui toimenpiteeseen lypsämiseen tottuneen kutun lailla. Nyt rouvalla on uimarantakelille sopivat sirosääret. Pian leikattujen housujen tilalle kasvaa kauniit uudet pitsihousut kesän koittaessa.

Fina-rouva olikin tiukempi tapaus. Se on ensikertalainen, joten se ei ole tottunut tuollaiseen "pakottavaan" käsittelyyn, vaan ennemminkin porkkanoiden syöttelyyn ja raps-raps rapsutteluun. Rouva villiintyi vallan mahdottomasti. Reijolla oli täysi työ pidellä vahvatahtoista rouvaa sarvista kiinni, kun rouva tavoitteli ilmoja. Mikä voimanpesä! Rouvan tuhrunen olemus saatiin kuitenkin siistittyä, eikä Fina lopulta ollut millänsäkään.

Lotta on vanharouva, Ruustinna, Matriarkka. Sen siistiminen kävi sutjakasti. Mutta kun rouva oli saatu siistiin kuntoon, paljastui todella ikävä ja vakava yllätys. Reijo lypsi Lotan toista utaretta, joka näytti hieman pulleammalta kuin toinen. Sieltä paljastui vakava utaretulehdus. Utare oli kivikova. Lypsäessä varovasti vetimestä tuli paksua taikinamaista töhnää. Pidemmälle kun päästiin, muuttui erite verensekaiseksi kudosnesteeksi. Hieroimme kipeää utaretta kauan pehmittääksemme tulehtunutta kokkareista sisältöä, mutta lopulta ei auttanut muu kuin antaa vuohen olla. Tänään soitetaan eläinlääkäri paikalle. Se on varmaan antibioottikuurin paikka. Toivottavasti kuttu selviää. Sillä on Estelle-kili hoidettavanaan, ja muutenkin sen menettäminen olisi hyvin surullista. Lotta on omalla olemuksellaan johdattanut meidät vuohien ihmeelliseen maailmaan.

Säikähtäneenä Lotan tilanteesta halusimme tarkistaa vielä Finankin utareet. Silläkin kun on vain yksi lapsi imemässä. Rouvaa sarvista kiinni ja siitä alkoi uusi tahtojen taisto. Lopulta ei auttanut muu kuin kaataa vuohi kyljelleen maahan, jotta utareet pystyttiin tutkimaan rauhassa. Onneksi niissä ei ollut mitään kovettumia, vaan maito ruiskusi nätisti vastapäiseen seinään lypsäessäni niitä koemielessä. Fina oli käsittelystä aluksi hyvin loukkaantunut, mutta lienekö asiantilan selittäminen auttanut, kun pahoitettu mielensä suopui varsin nopeasti!

Asukkaat

Koivumäen asukkailla on monenlaisia jalkoja.

Isännällä on kymmenen varvasta. Hän on Reijo, kohtuulliset ajokilometrit jo taakseen jättänyt joka tilanteen ensiapu ja fiksaaja. Aikuisille karvaisille lapsille hän on "iskä",  aikuisten karvaisten lapsille "pappa".

Piikatyttönä touhuan minä, Anna-Maria, samoin hyvin "sisäänajetulla" moottorilla ja kymmenellä varpaalla varustettuna. Itsessäni on hieman päällysmiehen vikaa, joten tykkään paljosta puhumisesta ja suunnittelusta, uusista uljaista maailmoista ... jotka sitten tulevat Reijon toteutettaviksi. Karvaisille aikuisille asukeille, lukuunottamatta talon isäntää, olen "mamma", näiden omille lapsille "mummu".

Perheemme ensimmäinen tassullinen asukki on keskikokoinen musta villakoirarouva Nekku. Älyä ja nokkeluutta ehkä enemmän kuin isäntäväessä yhteensä. Toinen tassullinen tyttö on saksanpaimenkoirarouva Usva. Enemmän ehkä suorittavaa porrasta. Sydän läpikotaisin lempeä ja rakkaudellinen.

Tassullisia, kehrääviä perheenjäseniä ovat kissaherrat Matti ja Teppo. Matti mieleltään varsin wakaa ja harkitseva. Hänen mielestään elämä on parhaimmillaan muuttumatonta ja ennen kaikkea rauhallista. Teppo on veijari ja keikari. Lakerikenkäpojaksi kutsuttu. Veljesten keskinäistä rauhaa tuli häiritsemään pieni musta sähikäinen, neiti Emma. Talon kruunaamaton Kuningatar, joka kuitenkin mielellään osallistuu talon töihin tarkistaakseen, että kaikki tulee hoidetuksi. Emma harrastaa leipomista: iltaisin hänestä kehkeytyy Leipuri Hiiva.

Pihatossa hörisee tällä hetkellä neljä hevosta. Näistä uusin tulokas on Vaspeli, 16-vuotias suomenhevostamma. Tulessaan hän kertoi muille jäsenille, että mielellään olisi johtaja, ja niin on käynytkin. Hän on erinomainen ja oikeudenmukainen johtaja laumalleen. Milla on 9 vuotta vanha suomenhevonen, jonka tämänhetkinen elämäntehtävä on hoitaa ja kasvattaa kahta varsaansa. Tässä tehtävässään hän on väsymätön ja rakkaudellinen. Varsoista vanhempi on Koivumäen Ilo-Tuli, viime kesänä syntynyt Millan esikoinen, vanhasielu, rauhallinen ja maahan juurtunut pikkuaarre. Toinen varsoista on Millan adoptoima puoli-PRE-tyttö Koivumäen Celeste, tyttö täynnä Espanjan polttavaa aurinkoa ja tulisia tahteja.

Kuttulassa on kiirettä. Kilit syntyivät helmi-maaliskuun vaihteessa. Kutuilla on sorkat täynnä työtä vahtiessaan villiä jälkikasvuaan. Vuohista vanhin on Lotta, entisajan Justiina, mielellään sarvet sojossa toisia komentamassa. Oman lapsensa Estellen hoitaa esimerkillisesti. Santra sai kaksi kiliä, pukkipoika Toivon ja kuttukili Ruusun. Ihan ovat kauniiseen äitiinsä tulleet värityksensä puolesta. Nuorimmainen, Fina, sai esikoislapsen Auroran, oikean päivänsäteen ja ilontuojan.

Perheen ulkojäseniä ovat jo aikuiset lapsemme, jotka käyvät mäellä latautumassa tai viettämässä muuten vain aikaa pois ison maailman metelistä. Heitä on kuusi ympäri Suomea.

Ensimmäinen päivä

Olen pidemmän aikaa miettinyt oman nettipäiväkirjan aloittamista, mutta aloittaminen on aina siirtynyt eteenpäin tuleviin aikoihin. On vaikea tietää, mikä olisi se ensimmäinen päivä, jolloin jotain merkittävää ja toisille jaettavaa tapahtuisi. Olkoon tänään siis se päivä. Tervetuloa seuraamaan pienen keski-suomalaisen maatilan kaikenkarvaista, monenväristä elämää.