Meillä on kattiveljekset Matti ja Teppo. Kutsumme niitä Hurmalan pojiksi, koska niillä on käsittämätön kyky hurmata vanhoja naisia.
Hurmalan Teppo kellahtaa selälleen mamman kainaloon illalla tai milloin vain tilaisuus koittaa. Se venyttelee ja sivelee tassuillaan hellästi vanhan naisen poskea ja kaulaa. Naisen sormet etsiytyvät automaattisesti pojan pehmeälle vatsakarvalle rapsuttamaan. Siinä poika sitten kehrää ja nauttii elämästään. Saa myös naisen nauttimaan elämästään. Tepossa on annos wanhan ajan Hurmuria, lakerikengät, hopeanuppinen kävelykeppi ja siisti, räätälillä teetetty kävelypuku päällä se tulee vanhan naisen elämään ja vie tämän mennessään.
Matti Wakaa, meidän Pehtoori, on erilainen. Jäyhästi ja hiljaisesti se tulee ja lysähtää mamman kaulalle tämän käytyä yöpuulle. Lysähtää kerran, nousee, tekee pienen ympyrän ja lysähtää jälleen. Tämä rituaali toistuu lukuisia kertoja ennen kuin Juuri Se Oikea Paikka on löytynyt mamman kaulan luota. Matti ei ole maan laihoja, vaan oikein hyvässä lihassa oleva renkipoika. Raskaasti se kellahtaa selälleen ja odottaa mamman rapsutuksen alkavan. Hellyyttävän valtavan suurilla etutassuilla se alkaa tervehtiä (give-me-five- tyyliin) meitä ja osoittaa samalla tyytyväisyyttään elämään. Matti vie mammaa kuin litran mittaa, ei siinä mikään auta. Sen karu, ujohko asenne saa sydämeni kehräämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti