Vierailijat

30. toukokuuta 2012

Kuvia mäeltä V, kosketuksen jättäneet






Tässä kuvia mäellä asuneista, mutta poislähteneistä ystävistä.

Ylimmässä kuvassa PRE-ori Citero, viisain ja henkisin hevonen, mihin olen koskaan saanut tutustua. Citero on Celesten isä. Se asui meillä kesällä -10 kuukauden ajan. Upea, hienoista hienoin hevonen. Hevonen, joka ei ole tästä maailmasta, vaan jostain toisesta todellisuudesta.

Seuraavassa kuvassa Celesten äiti Halla. Taka-alalla näkyy muutaman tunnin ikäisenä Celeste. Halla ei omilta tuskiltaan voinut hoitaa varsaansa, vaan Milla joutui adoptoimaan varsan sen elämän pelastamiseksi.

Talvisessa kuvassa barbeturos Rufus. Ihana, vaikea, rakas, haastava poika. Oli meillä reilut puolitoista vuotta.

Vempula-poika seuraavana on ponipoika Petteri. Mies täynnä ruutia ja kujeita. Petteri on nyt ylläpidossa lapsiperheessä, missä sillä on myös oma morsian, suomenhevostamma Santra. Petteri on onnellinen uudessa kodissaan, koska saa seukata rauhassa oman naisensa kanssa ja tehdä jekkuja ja pientä vilperiä hoitajilleen. Mies, joka ei varmasti koskaan kasva aikuiseksi.

Musta pentu päiväunilla on Rufuksen ja Usvan jälkikasvua. Niitä oli yhteensä seitsemän. Myös Rufuksella ja Nekulla oli romanssi, jonka seurauksena syntyi neljä mustaa villis-barbettia.

Alimmassa kuvassa on maailmasta lempein kuttu, Nelli. Se oli Lotan kanssa kuttulamme ensimmäinen asukki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti