Vierailijat

12. toukokuuta 2012

Pojan kanssa hulluttelua

Eilen olimme pojan kanssa kaupungilla syömässä ja samalla kuulumisia vaihtamassa.

Menimme Pizza-Raxiin, koska pojalla oli edessä vielä pitkä päivä kurssilla istumista. Jaksaisi sitten paremmin torkkua penkissään iltaan asti, kun on maha täynnä.

Tapaaminen sujui yhtä pöhköissä merkeissä kuin joka kerta aikaisemminkin. Non-sense puheen ja fantasian sekoistusta. Pohdimme, jos poika vaihtaisikin urahaaveet juuri pääsykokeiden alla ja alkaisi pehmiskauppiaaksi. Kuinka hienoa olisikaan osata truutata jäätelökoneesta aina vaan megalomaanisempia tötteröitä, kartioita, pyramidejä. Olla oman alansa ehdotonta eliittiä.

Viimekertaisesta yhteisestä pehmiksen pyörityksestä on viikkoja aikaa. En tiedä, onko poika käynyt salaa harjoittelemassa, sillä tällä erää hänen tötterönsä olivat tasapainoisia, jäätelömassa täytti koko kokis-mukin ja pintapyöritykset olivat rohkeasti aloitettu riittävän leveältä (niinkuin ammattimainen vanhanajan heinäkuorma), jotta massa saisi kantopintaa mahdollisimman korkealle. Hänen tötterön pyörityksessään näkyi nyt hienolla tavalla käden ja mielen herpaantumaton yhteistyö. Wau. Olin kateudesta valkoinen. Omassa tötterössä oli kyllä massaa, mutta kesken pyörityksen menetin oudosti otteen, enkä saavuttanut riittävää korkeutta.

Voi olla, että käyn salaa harjoittelemassa ennen seuraavaa kisaamme.

1 kommentti:

  1. Noni :D Mäki haluun pehmisöverit, vaik se voi olla aika haastavaa syödä _liikaa pehmistä!

    VastaaPoista