Maailman hienoimmat hevoset

Miten voikaan olla, että meille ovat sattuneet maailman hienoimmat hevoset! Kaikki neljä. Pelkkää superlatiiviä ja huutomerkkiä.

Eilen ennen iltavuoroon lähtöä touhusin jokaisen hevosen kanssa kahdestaan. Cheri tuli kehään ensimmäisenä. Cherillä päätavoite tällä hetkellä lienee levollisuus ja luottamus. Aloitimme työskentelyn ratsastuksenopettajaltani saaduin neuvoin. Sivelin tamman kauttaaltaan rauhallisesti läpi omaan hengitykseeni keskittyen. Cheri meinasi nukahtaa kesken sivelyn, vaikka tuuli laittoi puut huojumaan ja pihalla olevat suojakankaat läpättämään. Entinen Cheri olisi tavoitellut jo aika päivää sitten kahdella tassulla taivaita tuollaisella kelillä. Cheri on ollut pitkästä koulutuksesta palattuaan kuin eri tyttö.

Sivelyiden päätyttyä aloitimme työskentelyn liinassa. Käyntiin ja seis. Käyntiin ja seis. Itselleni oppitunti oli saada oma hengitys niin rauhalliseksi, että pystyisin pysäyttämään tamman kentän keskeltä pelkällä uloshengityksellä. Se useimmiten onnistuikin, tamma oli niin matalalla energiatasolla muutenkin.

Kesken työskentelyn tuuli yltyi. Cheri tuumasi, ettei hän kykene menemään kentällä tiettyyn nurkkaan. Arveli nurkassa väijyvän karhun tietenkin. Tehtävä muuttuikin toiseksi. Työstimme tuota pelottavaa nurkkaa niin kauan, että käynti onnistui rauhallisilla volteilla pitkin koko kentän takaosaa. Siinä tuli muutama pukkikin, lennokasta ravia ja puhinaa, mutta itse yritin keskittyä vain hengittämiseen. Cheri on fiksu tyttö: hetken kuluttua sekin oli varma, ettei kentän nurkassa ole karhua! Tästä palkaksi herkkuvati ja tyttö takaisin laumansa pariin. Aaah.

Vaspeli oli vuorossa seuraavaksi. Se ei koskaan anna itseään kiinni ensimmäisenä, mutta Cherin tyytyväisenä rouskuttama herkkuvadillinen muutti sen mielen. Vaspeli oli heti portilla tulossa seuraavaksi hommiin. Sama sivelyharjoitus alkuun. Vaspelilla sively on kaikista perusteellisinta, koska sillä on tiettyä varovaisuutta ja arkuutta ihmistä kohtaan. Tämä ilmenee silloin, kun tamma ei tiedä, mitä siltä halutaan. Sen on hyvin vaikea ymmärtää, etten halua siltä mitään muuta kuin rentoutta ja levollisuutta.

Tällä kertaa kokeilin juoksutusta tamma irrallaan kentällä. Se oli Vaspelille hyväksi. Se oli minun kanssani kentällä, mutta mitään fyysistä pakotetta tai yhteyttä ei välillämme ollut. Harjoittelimme aluksi vain kulkusuunnan vaihtoa ja rauhallista käyntiä. Kulkusuunnan vaihtaminen pyynnöstäni oli tytölle aluksi aivan outoa. Se päristeli ja viskeli päätään. Itse keskityin hengitykseeni. Kun käännökset eivät aiheuttaneet minkäänlaista ihmetystä, aloitimme pysähtymään. Tässä ei aluksi hengitykseni auttanut, vaan jouduin kehonkielellä ikään kuin sulkemaan Vaspelilta "porttia" edestä. Tamma oli hyvin valpas ja hereillä. Se reagoi pieneenkin liikkeeseeni, niihinkin joita tein omina mokinani. Ensimmäistä kertaa koko meillä olo aikanaan Vaspeli alkoi työskentelyn loppuvaiheessa mutustaa suutaan ja laskea päätään alas. Hyvä Vaspeli, Kiitos Vaspeli!! Ja kauraherkku kehiin.

Sitten matami Milla. Eilisen päivän ainoa tehtävä oli nostaa jalat yksitellen pyynnöstä suoraan ylös. En tiedä, mitä lie tyttö viimeiset viikot miettinyt, kun edellisestä harjoituksesta oli sen verran aikaa, mutta nyt jalat nousivat miltei välittömästi yhdellä pyynnöllä! Tosin - häntä huiskasi hyvin topakasti eikä jalan nostamisen kanssa viivytelty, kintut nousivat vähän äkäseen! Kiitos hieno Milla, ja kaurat palkaksi. Ah.

Entäpä sitten Ilo? Sama juttu kuin äidillään, että löydetään ne jalkojen "up"-napit. Varsa ei tahtonut ymmärtää millään,  mitä ihmettä mummu naputtaa raipalla jalkoja. No kaikki jalat vihdoin nousivat, mistä tietenkin runsas ja maistuva palkka. Tämän jälkeen lähdimme metsään kävelemään. Ensimmäistä kertaa varsa pörisi hieman. Kotiin päin käännyttyä se tuumasi, että tämä reissu oli sitten tässä ja yritti kiskaista itsensä irti. Haa, mummu oli hereillä maahan juurtuneena ja pieni varsa joutui kokemaan pienen pettymyksen. Pettymyksen innoittama se käännähti salamannopeasti ja tarjosi mummulle takapuoltaan. Siitäkin selvittiin ja jatkettiin muutama askel rauhassa kotia kohti. Seuraavaksi Ilo tuumasi, että nyt mummot nurin ja menoksi. Pidin kuitenkin pitkää ratsastusraippaa porttina sen nenän edessä, että mummun ohi ei mennä. Tähän siirtoon neiti tarjosi jälleen takapuolta: jos en saa mennä mummun ohi, tarjoan seuraavaksi jytkympää vastausta. Mummu oli mukavasti virkistynyt tästä keskustelusta, joten annettu vastaus ei tyydyttänyt, vaan mummu pyysi toisenlaista vastausta. Muutamien rumien vastausten jälkeen Ilo huokasi (tuumasi varmaan mielessään, että mummu ompi tyhymä!) ja suostui kävelemään mummun ja raipan takana. Kotona odotti jälleen herkkuvati. Ja laitumella heti oman äitylin tissi. Kiitos kultalintu.

Mitkä ihanan ihanat hevoset. Hieno alku työpäivälle. Kiitos Cheri, kiiitos Vaspeli, kiitos Milla ja kiitos pikku-Ilo!