Huhhuh meidän Santraa! Tuo luinen, pieni kuttu, miten se voikaan lypsää niin valtavasti! Toivo-poika lähti muutama päivä sitten äitinsä tisseiltä omien naistensa luo. Siitäkö vai mistä lienee johtuukaan, mutta Santran maitomäärä on nyt hirmuinen. Paljonko siitä saadaan meidän ruokapöytään, onkin kokonaan eri juttu.
Homma menee nyt näin. Menemme kuttujen karsinaan molemmat Reijon kanssa. Jaamme kaurat niin, että jokaiselle aikuiselle kutulle on oma astiansa. Lotta, tuo äkänen noita-akka, syö ja elelee omassa kaksiossaan muiden vuohien elellessä yhdessä isossa karsinassa.
Santra kun näkee meillä olevan lypsyämpärin mukana, se käy nopeasti näykkäämässä kaurakiposta muutaman jyvän ja ryntäävän sitten toiselle astialle. Reijo ja minä siinä kankeina yritetään pyydystää rouvaa sarvista kiinni. Santran liikkuminen on näennäisen rauhallista. Pitäisi olla lastenleikkiä saada se pienessä tilassa kiinni. Sen liike kuitenkin hämää silmää: kerta toisensa jälkeen se onnistuu luikahtamaan käsiemme välistä ja jatkamaan kissa-hiiri- leikkiä.
Kun sitten rouva on kiinni, toinen alkaa lypsää. Edellisen kerran Santra oli säännöllisessä lypsyssä joulukuussa, joten tässä välissä on rouvalta unohtunut, miten lypsyllä käyttäydytään. Siinä sitten joko Reijo tai minä ährätään rouvan jalkovälissä Santran aina väli ajoin kaataessa lypsyastian tai tunkiessa takakinttunsa maidon joukkoon. Me ei voida ymmärtää, miten jalka voikin vilahtaa astiaan, kun liike näyttää niin hitaalta. Mutta kyllä se voi. Arviolta Santra lypsää nyt nelisen litraa maitoa plus se määrä, minkä Ruusu-tyttö juo vuorokaudessa. Ruokapöytään siitä ei ole vielä saatu pisaraakaan... Vain määrä rules.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti