Viime perjantaina alkoi flunssa ilmoittaa tulostaan. Lauantaina olinkin jalaton. Peti veti raskaasti puoleensa. Ajoitus oli tällä kertaa mahdollisimman huono. Olemme saaneet houkutella Reijon äitiä meillä käymään ties kuinka monet kerrat. Hänellä on aina ollut tärkeitä menoja tai tekemisiä, jotka ovat viivästyttäneet tuloa. Nyt vihdoin kun hän tuli, Reijo oli töissä koko ajan ja minä untenmailla lähes kokopäivätoimisesti.
Perjantaina oli toinen hevosten koulutustunti matkalla kohti klassista ratsastusta. Tammat olivat ihania! Minä epäuskoisena jalat kaksikymmentä senttiä kurarapakoitten yläpuolella. Vaspeli otettiin ensin. Edistyminen ensimmäiseen kertaan oli huikaiseva. Ensimmäisellä kerralla tamma kun ei antanut kunnolla edes kiinni... Aloitimme harjoittelun Tellington-Touch´lla, mikä rentoutti hieman suu supussa olevaa tammaa huomattavasti. Se oli lopulta niin rento, että oli mahdollista ottaa se pois laumasta lyhyeen työskentelyyn. Teimme juoksutusliinassa siirtymisiä pysähdyksestä käyntiin ja takaisin, sekä siirryimme yhdessä suoria linjoja eteenpäin, joista jatkoimme volteilla. Tamma oli SMACK! Lopuksi Doris (opettajanani) opetti etsimään Vaspelin jokaisesta jalasta kohdan, jota koskettamalla tamma nostaa jalkaansa. WauWauWau, sellaiset pisteet löytyivät. Olimme niin ylpeitä taidoistamme sekä Vaspeli että minä!
Millan kanssa kävimme läpi edellisellä tunnilla annetut kotitehtävät. Tamma liikkui hyvin matalalla energiatasolla, mikä on toisaalta hyvä, mutta toisaalta meinasimme molemmat nukahtaa kesken tehtävien. Lisää virtaa haimme ravisiirtymisistä. Milla kyllä osaa, jos itse vain osaisin olla kehonkieleltäni selkeämpi. Niin yksinkertainen asia kuin hengittäminen oli tällä kertaa suurin kompastuskiveni. Hengitys! Kaikkea sitä pitää vielä opetellakin. Loppu viimeksi tamma pysähtyi juoksutusliinan päässä pelkästään omalla hengitykselläni niin pyytäessäni. Milla Super Girl! Millan jaloista löytyivät myös "up"-nappulat. Siinä on yksi alkaneen viikon tehtävistä, saada takajalatkin nousemaan, ja vain nousemaan, noista taikanappuloista.
Sitten musta kaunottaremme Cheri. Perjantain sää oli hyvin tuulinen. Cheri ei olisi tarvinnut kovin suurta vihjettä, niin täysihärdelli olisi ollut helposti päällä. Niinpä aloitimme hänenkin kanssaan Tellington-Touch´lla. Aluksi tyttö pyöri hieman levottomasti, mutta pian rauhallinen ja itseään toistava koskettamisen rytmi yhdistettynä omaan syvään hengittämiseen saivat Cherin rauhoittumaan. Se olikin Cherin oppitunnin päätavoite: saada rauhallinen ja levollinen hevonen olemaan ihmisen kanssa olkoot kelit mitkä hyvänsä.
Oppituntien jälkeen olin taas lähellä taivaskokemusta. Tunne oli kuin taivas maan päällä.
Entäpä Ilo? Ilo oli hapan. Se on vielä kakara, eikä kakarat tee volttiharjoituksia. Sitä harmitti silminnähtävästi. Tarkoitus oli ottaa lapsukainen viikonlopun aikana omiin tehtäviinsä, mutta flunssan takia se jäi. Ilo näyttää muutenkin hieman apealta. Todennäköisesti se kaipaa Celesteä, pikkusiskoaan, jonka kanssa oli mukava riehua ja touhuta. Cheristäkin oli tullut koulutuksen aikana "iso" ja aikuinen, joten sekään ei enää suostu riekkumaan Ilon kanssa. Päinvastoin, Cheri katsoo nenänvartta pitkin Ilon haaleita yrityksiä kehittää jonkinlaista elämää hevoslauman keskelle. Tammat elävät rauhallisesti ja arvonsa mukaisesti. Siihen ei kuulu typerä nujuaminen.
Viikonlopun aikana kevät kävi kylässä. Se paljasti likaisen lumen alta kaiken lumikerrosten alle jääneen. Juuri tämä vaihe kevättalven ja kevään välissä on Rumuuden aika. Piha on kurassa. Pihatiemme on niin savinen ja mutainen, ettei siitä enää autolla pääse ajamaan. Koirat ja kissat kantavat tassuissaan ja karvoissaan melkoiset määrät kuraa sisälle ja sänkyyn asti.
Tämä on se vaihe vuotta, kun pitää sulkea silmänsä tietyiltä tosiasioilta ja odottaa vain ensimmäisten vihreiden tupsujen työntymistä mustasta maasta ylös kohti aurinkoa. Luoja on antanut tähän vaiheeseen muuttolinnut. Nuo odotetut, kaivatut sirkuttajat. Meillä lintulauta kuhisee paluumuuttajia. Västäräkit keikuttelevat häntiään sohjon ja kuran keskellä, eikä niitä tunnu ympäristön ankeus vaivaavan millään lailla. Peipot ovat saapuneet isona parvina. Tikka-Ukko oli löytänyt Akan, minkä panimme ilahtuneina merkille eilisaamuna.
Ensi viikolla pitänee avata navetan ylisten iso ikkuna, jotta pääskypariskunta pääsisi jälleen tekemään pesänsä navetan sisäkaton suojiin. Viime kesä oli ensimmäinen, kun pihaamme ilahdutti pääskysperhe. Se toi suunnattomasti iloa koko pitkäksi kesäksi. Voi, kun pariskunta olisi selvinnyt hengissä talvesta ja kahdesta pitkästä muuttomatkasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti