Toivo-kili lähti tänään omien tulevien naistensa luo Vilppulaan.
Aamulla vein heinät Kuttulaan. Toivo luikahti karsinan raosta ulos. Äitinsä jäi syömään aamupalaa muiden vuohien kanssa. Mielessä kävi, miten valtava valta meillä ihmisillä on yli eläinten. Noin vain, suit-sait, ja Toivo sai lähteä oman perheensä luota uuteen elämään. Kun ihminen on päättänyt niin.
Automatka Kintaudelta Mänttään meni rauhallisesti. Muutaman kerran poika mäkätti, mutta muuten se makasi tai välillä istui kuin koiranpentu pelkääjän puolen jalkatilassa. Sieltä se katseli ohikiitäviä maisemia ja nojasi päätään mummun käteen. Rapsuttelin sitä hiljaa. Mieleni oli surumielinen ja haikea, vaikka tiedänkin Toivon pääsevän hyvään paikkaan kahden kutturouvan kamaripalvelijaksi. Siinä on yhdellä miehellä kyllänsä töitä!
Mäntässä parkkeerasimme auton Siwan pihaan hyvissä ajoin ennen sovittua tapaamisaikaa Toivon uuden emännän kanssa. Kävin ostamassa meille yhteisen jäätelöpikarin Toivon kanssa. Sain sen syödä kuitenkin yksin, sillä Toivo oli kaikesta näkemästään silmät niin ymmyrkäisinä, ettei jäätelö maistunut. Erityisesti miestä puhuttivat kaupan ohi madelleet tukkirekat. Ei meillä Koivumäellä ole sellaisia nähty. Hyvänen aika, että maailma onkin valtava.
En voinut välttyä mielenliikutukselta nähdessäni Toivon ja uuden perheensä katoavan vanhan vihreän pakettiauton kanssa kohti Vilppulaa. Mummun Variksenpoika, Västäräkki, Sylilintu. Siunausta elämääsi Toivo-poika. Jos yhtään tulee isäänsä, niin hieno on mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti