Vierailijat

20. huhtikuuta 2012

Kuttuakupuntio

Kuttulan väki on käynnistelemässä liiketoimintaa. Toimialana kokonaisvaltaiset hyvinvointipalvelut. Me saadaan iskän kanssa olla ensimmäisiä (maksavia) asiakkaita.  Käytit palveluita tai et, hinta on sama: heinää, kauraa, herkkuja.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tarjottava palvelu on loistava. Asiakkaat voivat istua kuttulassa oleville kahdelle kannolle odottamaan hoitojen alkamista. Eipä aikaakaan, kun pukkipoika Toivo ja prinsessa Aurora aloittavat urakkansa. Ne hyppivät aluksi syliin, kiipeävät siitä hartioille pienten sorkkien painellessa kipeytyneitä hartioita. Kun asiakkaat lihakset ovat hieman lämmenneet, pyytävät he näitä kyyristämään selkänsä. Siinä sitten nökötetään kannonnokassa selkä pyöreänä pienten hoitajien villisti keikkuessa hartioilla ja laskiessa liukumäkeä sieltä maahan. Ja ylös. Ja alas. For ever.

Kun lihakset ovat edelleen lämmenneet (tai jo tunnottomat) käsittelystä, alkaa todellinen hieronta. Kilit hyppäävät asiakkaan selästä suoraan toisen asiakkaan selkään saavuttaakseen syvemmätkin lihakset. Välimatkaa ilmalennossa reilu metri, joten G-voimat jyrää. Siinä vaiheessa asiakkaat irvistelevät ja parkuvat. Ei auta, mitkään nunnuttelut ei auta. Tässä toiminnassa ei ole aikarajoituksia, vaan samaan hintaan tulee palvelua vaikka loputtomiin.

Hartioiden vetristyttyä saman kannon nokassa on mahdollisuus saada myös parturointipalvelu. Niks-naks, ja hiukset lyhenevät muodikkaasti. Hoitoaineista ei veloiteta lisähintaa. Ei tarvitse vaivata päätään hiuskatalogeilla ja kuvilla, ei tarvitse olla mitään toiveleikkausta tai -mallia. Ei, vaan kaikille sama malli. Mitä hyväksi havaittua muuttamaan.

Kuttula-Team hoitaa samalla mielenkin sopukat, ja edelleen kaikki sisältyy hintaan. Asiakkaat kiljahtelevat, nauravat ja toivovat välillä hetken hengähdystaukoa kaikelle hullutukselle.

Palvelusta kokonaisvaltaisen tekee myös hoitolaitoksen ilmapiiri. Enkä tarkoita sillä pelkästään siellä vallitsevaa tunnelmaa. Tarkoitan tuoksua. Laitoksen juureva tuoksu tarttuu joka paikkaan, ja antaa asiakkaalle oikeaa perspektiiviä elämän oleellisimpiin asioihin.

Hoito päättyy yleensä rentoutukseen. Silloin usein Estellekin voi hypätä asiakkaan syliin rapsutettavaksi ja pusuteltavaksi. Tämä vaihe laskee asiakkaan verenpaineita ja syketasoa sekä syventää hengitystä.

Työpäivän päätteeksi hetki Kuttulassa tekee ihmeitä sekä keholle että mielelle. Hoidon jälkeen ei ihminen kaipaa muuta kuin kunnon yöunet!


1 kommentti:

  1. Tämä on karppauksen jälkeen varmasti seuraava hyvinvointivillitys! :P

    VastaaPoista