Autot lienee tehty pääasiassa paikasta toiseen siirtymisiä varten. Toinen merkittävä funktio niillä on erilaisten tavaroiden kuljettaminen niin ikään paikasta toiseen.
Meidän ensimmäinen auto on punainen Toyota Corolla vuosimallia -98. Urheiluauto sanan varsinaisessa merkityksessä. Sillä on urheiltu jos minkäkinmoisissa tilanteissa mitä erikoisemmilla kuormilla. Ajokilometrejä jo 250 000. Pentuna Usva söi siitä sisuksia hyvällä halulla. Napostelu oli lähinnä mielenilmausta pennun jäätyä yksin tylsistymään auton sisälle. Pelteihin ovat sittemmin hevosemme testailleet lukuisia kertoja hampaitaan, ja kokeilipa Cheri huvikseen kaviollaan takavalon kestävyyttäkin. Toyotan takavalot eivät testin perusteella kestä hevosenleikkiä, eivätkä sitä tee pellitkään.
Viime talvena kävin kahden pässipoikamme kanssa katselemassa vähän Hervantaa. Nikolai ja Pikku-Vili eivät olleet näkemästään kovin otettuja, vaan päkättivät vaativasti päästä takaisin kotiin. Ruustinna Lottaa on sillä kuljetettu miehelään ja pois. Nykyisten kiliemme isää, Taavi-pukkia on haettu autolla meille ja viety herroiksi takaisin omaan kotiin. Rupukki Mauri on saanut nauttia Toyotan urheilullisesta menosta. Kutut Santra ja Fina tulivat samalla kyydillä viime kesänä Luumäeltä asti. Se reissu oli ensimmäinen kerta, kun hiema säälin autoparkaa: Santra kun oli varsinainen kusiainen koko pitkän automatkan. Viime keväänä totuttelimme koiranpentuja autokyytiin, mistä seurauksena suhteellisen isoja läjiä koiranoksennusta penkkien välissä.
Vein viime viikolla uskollista palvelijaa hyvillä mielin katsastushuoltoon ajatuksena, että läpi menee että heilahtaa. Toisin kävi. Korjausta vaativat niin jarrut, iskarit kuin sähkökytkimetkin. Tänään näitä vikoja sitten korjailtiin. Oli hauskaa, kun asentaja lopuksi kysäisi avaimia luovuttaessaan, että kuinkahan iso koira meillä mahtaa olla, kun konepelti on niin purrun näköinen...
Olin viime yön töissä keskussairaalassa. Aamulla ajoin Jyväskylästä suoraan Keuruulle autokorjaamolle. Siellä meni aamupäivä, ja varsinaisille "yöunille" pääsin vasta iltapäivällä. Heräsin hetkeä ennen uuteen yövuoroon lähtöä, jolloin kävin ruokkimassa vielä hevoset ja vuohet.
Oli sykähdyttävää, kun heiniä jakaessani Vaspeli tuli ikään kuin kysymään minulta, miten Cheriin oikein tulee suhtautua. Kerroin sille, että Cheri on vanha laumanjäsen, ja että olisi hyvä jos Vaspeli pystyisi ottamaan Cherinkin laumaan täysivaltaisena jäsenenä. Se on jossain määrin luimistellut Cherille ja ajanut sen pois heinäkasoilta Cherin kunnioituksen saadakseen. Keskustelimme siinä Vaspelin kanssa asiasta. Se kuunteli intensiivisesti, kun supisin sen pään vieressä. Kehuin sitä, miten valtavan hieno johtaja se on, ja miten hyvä laumanjäsenillä on sen laumassa olla. Hämmästykseni oli suuri, kun Cherikin tuli keskusteluamme kuuntelemaan ja sen päätteeksi molemmat hevoset joivat yhdessä puhdasta vettä samasta saavista. Ystävyyden Malja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti