Vierailijat

3. huhtikuuta 2012

Nekku on Räyhä, mamma on Räyhä myös

Rufuksen (kastroitu barbeturos, joka asui meillä hieman vajaat kaksi vuotta) lähdön jälkeen koirilla meni työpakka uusiksi. Nekku otti tehtäväkseen pihan vahtimisen. Se käykin neidilltä luonnostaan, koska se rakastaa omaa ääntään ja on täysin peloton. Kun ottaa huomioon neidin koon: 7 kg ja korkeutta parinkymmenen sentin kieppeillä, voisi joku pitää sitä hullun rohkeana.

Kaksi kesää sitten Nekku makoili keskellä pihaa ottamassa nahkoihinsa polttavaa heinäkuun paahdetta. Milla-tamma oli muiden hevosten kanssa pihalla vapaana ja oli valinnut reitikseen Nekun auringonottopaikan. Nekku ei väistänyt. Milla astui päälle. Nekku murisi raivoisasti ja yritti purra tammaa.

Wanha Ruustinna Lotta on terveenä ollessaan niin äkäinen akka, että kaikki omat ja vieraat koirat rodusta riippumatta pelkäävät ja kunnioittavat sitä. Lähes jokainen vieras koira on saanut ennen pitkää tutustua Lotan sarvivärkkeihin, kun ei ole ajoissa uskonut Lotan varoituksia. Nekku on ainoa, joka ei pelkää Lottaa. Se ärisee ja yrittää purra suunnattomalla seitsemän kilon raivolla ylimielistä kuttua ja saa tämän yleensä väistämään.


Reijo on nukkunut viime aikoina huonosti. Osansa varmaan töillä talon ulkopuolella että Koivumäen tarjoamilla runsailla mahdollisuuksilla viettää aktiivista vapaa-aikaa fyysisten harjoitteiden parissa esim. puupinolla. Tästä seurauksena, että mammakin nukkuu huonosti. Vuoteessamme majailevat koirat ja kissat ottavat ilon irti tilanteesta ja vaativat palveluita läpi lähes koko yön. Ulko-ovi käy tiuhaan, kun jokainen haluaa mennä ulos ja tulla sisään oman aikataulutuksensa mukaisesti. Nälkä yllättää karvatit useita kertoja yössä, minkäs teet. En aina tiedä, missä todellisuudessa elämme.

Olemme joskus ihmetelleet, keneen ihmeessä Nekku on tullut, kun iskä ja mamma ovat niin säyseitä. Tällainen väsymysjakso on paljastanut kyllä keneen Nekku on äänen- ja kiukkuenergian käytössä tullut. Koivumäellä huseerasi eilen aito Noita-akka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti