"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää." I Moos 1:31. Eilen istuskellessani hevosten kanssa niiden metsälaitumella tuli vahvasti mieleen edellä mainitut sanat.
Lähdin iltapäivällä kävelemään pihatolta hitaasti kohti metsää. Hevoset lähtivät seuraamaan yksi toisensa jälkeen. Varsa oli nukkumassa pihaton sisällä, mutta kun se heräsi, laukkasi sekin lauman joukkoon. Etsimme maasta lumen alta ensimmäisiä tuoteita makupaloja. Metsämansikan lehdet olivat vihreitä. Haaapojen juuressa kasvava kirkkaan vihreä sammal oli erityisesti hevosten mieleen. Tunkipa jonkinlaista heinääkin puiden juuristojen välistä. Jokainen tupsu katosi samantien makoisiin suihin.
Kirkasvetiset purot lorisivat lehtomaisen metsän läpi muodostaen pulppuavan ja polveilevan suistoalueen. Ilo, lapsi kun on, loiskutteli etujalallaan innoissaan puroja ja päristeli huulillaan kylmää vettä. Aikuiset tammat keskittyivät oleelliseen eli mikrovihreiden etsimiseen.
Aikamme kuljeskeltuamme kävimme lyhyelle lepohetkelle. Kaikki hevoset nuokkuivat auringon lämmössä. Jopa abcd-yksilö Nekkukin malttoi olla hetken tekemättä kiihkeästi biologisia kaivauksiaan. Usva makoili jaloissani. Suljettujen silmäluomien lomasta näin teeriparven nuokkuvan koivujen latvassa. Palokärjen huuto täytti välillä ilman. Metsän läpi virtaava purojen verkko soljui hiljaa tärykalvoillani.
Ylempänä mäellä vuohet paistattelivat niin ikään päivää. Lotta kiillotti sarviaan pihaton vanhaan koivuun. Kilit syöksähtelivät vailla huolen häivää kiveltä ja kannolta toiselle. Välillä korviini kantautui Santran sydäntä särkevä mäkätys, että onko mamma kaikki kunnossa. Laiskasti mäkätin sille vastaan kertoen kaiken olevan todellakin kunnossa. Vuohimammat ovat hyvin varovaisia ja arkoja lastensa puolesta.
Tällaisessa hetkessä ymmärrän, mitä on "tässä ja nyt"- hetki. Siinä on ihmisellä aivan Kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti