Hetki klassista pierupukitusta ja muuta vuorovaikutusta

Olosuhteet Koivumäellä eivät vastaa tällä hetkellä ratsastukseen usein liitettyä elitististä makuvivahdetta. Vettä tulee koko taivaan leveydeltä. Tuuli puhaltaa purevuudesta päätellen Siperiasta. Pieni ratsastuskenttä on vahvasti raskaan lumen peittämä. Mökkitie (mikä mökkitie?!) on niin savessa ja vellissä, ettei millään maakosketuksessa olevalla vempaimella ole mäelle asiaa.

Tänään oli vointi kuitenkin iltapäivästä sen verran käypänen, että halusin touhuta jokaisen hevosen kanssa pienen hetken. Millan kanssa aloitimme lumisessa picaderossa. Tamma juoksutusliinaan tavoitteena muutama täydellinen siirtyminen käynnistä raviin ja takaisin sekä kauniit, pehmeät pysähdykset.

Haa! Milla oli kelin ja monen muunkin tekijän innoittamana täydessä energialatauksessa. Ei ollut puhettakaan siisteistä siirtymisistä, tuomarille kumarruksesta ja parrasvaloihin vetäytymisestä ablodien ja vihellysten raikuessa ympärillä. Ei. Milla halusi irrotella. Kun virtaa oli niin maan penteleesti, niin päästin tamman irti. Itse seisoin keskellä kenttää sateen pieksäessä selkää katselemassa yhden naisen showta. Pukki-pukki-pierupukki. Pukki-pukki-pukki. Pieru. Siinä mummu seisoo sateessa ja katsoo aitiopaikalta tanssiesitystä. Tanskan armeijan karmean näköiset kumiset kumpparit jalassa, rikkinäinen toppatakki päällä ja reikäset lököhousut jalassa mummu seisoo lumihangen keskellä ja katsoo. Ja katsoo. Ja katsoo.

Sitten yllättäen mummu hengittää syvään ja huokaisee "se-ei-is". Milla pysähtyy kuin seinään, kääntyy katsomaan mummua ja huokaisee syvään: "Mitäs sanot?" Wau. Lopuksi etsimme Millan jaloista up-nappulat ja niiden löydyttyä, kiitin tammaa. Se söi kauransa hyvällä mielellä rauhallisesti nautiskellen.

Cherin vuoro oli seuraavaksi. Hänen kanssaan otimme alkurentoutuksen saamiemme oppien mukaisesti. Aivan haluttua rentoutuneisuuden tilaa emme nyt saavuttaneet (lue: mummu ei saavuttanut), kun sade alkoi tuntua hartioissa sen verran kylmältä, että kiirehdin kentälle neidin kanssa. Millan esityksesta inspiroituneena jo ensi hetkillä kävi selväksi, ettei Cherikään halua sisäsiistejä siirtymisiä liinassa. Se aloitti oman esityksensä Millan esimerkkiä seuraten, mutta halusi yllättävän pian olla vuorovaikutuksessa kentän keskellä värjöttelevän mummun kanssa. Se alkoi kuunnella sekä sanallisia ohjeita että kehonkieltäni. Siirtymiset käynnistä raviin ja takaisin sekä pysähdykset tulivat kauniisti. Erityisen ilahduttavaa olivat ravisiirtymiset. Tamma ei ponnahtanut raville, vaan letkeesti ilman ylimääräistä pomppua aloitti kantavan ravin. Tulihan siinä muutamia kierroksia vauhtilaukkaakin, mutta mitäpä tuota kaikkea mainitsemaan.

Cheri oli niin ihana ja yhteistyössä, että lopetimme varsin pian. Lopuksi etsin Cherin jaloista uppia, mutta vaikka miten naputtelin, ei minkään valtakunnan nappuloita löytynyt. Luulen, että Cheri on säkitetty niin valtavan hyvin peruskoulutusvaiheessa Sillgrenin Teijan luona, että tamma ajatteli minun jatkavan säkittelyä. Hänen puolestaan olisin voinut jatkaa etsimistä maailman tappiin. Siperian tuuli sai minut järkiini. Cheri sai herkkuhetkensä ja löntysteli tyytyväisenä laumansa pariin.

Vaspelin kanssa päivän numero oli rentoutusharjaus. Se onnistui hyvin. Vaspeli nuokkui minun sitä hiljaa harjatessa. Lopuksi etsimme Vaspelin upit. Ne löytyivät helposti. Jalat nousivat, mutta tamma otti samalla askelia, mikä ei ollut tavoite. Olin tyytyväinen kuitenkin hänen vastauksiinsa, koska hevonen oli rento ja yhteistyöhaluinen. Huomenna etsimme nappulat uudelleen ja yritämme löytää keinon, miten jalat vain nousevat ylös niitä kosketettaessa. Vaspelille maistui herkkuhetki. Sillä ei ollut mitään kiirettä kaurojen kanssa. Rauhassa se niitä rouskutteli ja haisteli tuulta välillä.

Sitten Ilo, joka vaikuttaa yksinäiseltä ja hieman orvoltakin Celesten lähdettyä. Laitoin tytön kiinni puuhun. Harjasin neidin läpikotaisin, mistä hän tuntui nauttivan. Talvista vauvakarvaa lähti tukkutolkulla pois. Alta paljastui söpösti kiharaa, porkkanan punaista kesäkarvaa. Etuvuohisissa on hurmaavat, hopeanvaaleat kiharat vuohiskarvat. Putsasin tytön kaviot. Ne nousi nätisti. Tosin neiti nappasi toisen takajalan kohdalla mummua persuuksista. Kurillaan. Halusi kaiketi kuulla, miten kumilelu vinkuu kun sitä vingutetaan. Kiitos tästä kaikesta oli omassa vadissa kauraherkut, joita tyttö jakeli anteliaasti ympärillä kyttääville Nekulle ja Usvallekin. Koirat napsivat maahan tippuvia kauroja kuin armopaloja.

Nyt on kalakeitto porisemassa. Reijo tulee pian iltavuorosta. Pönttöuunit ovat lämpimät. Hellassa vielä hetken aikaa tuli. Saa puhaltaa Siperiasta tai mistä hyvänsä. On lämmin sisältä ja päältä.