Sameaa

Viimeiset yhdeksän päivää ovat menneet usvaisessa ja samessa olossa. Takana siis pitkä, yhtäjaksoinen työputki, ja lisäksi normaalin työpäivän päälle useita ylityötunteja. Elämä on ollut siltä osin suorittamista. Nyt on paukut vähissä.

Töissä kohdalle sattui kaksi kuolemaa. Toinen pitkän taistelun jälkeen, jossa syöpä viimein vei potilaan voimat. Toinen lyhyemmän taistelun jälkeen jollain lailla edellistä kenties armeliaammin, koska potilas oli tajuton lähes koko lyhyen sairastamisensa ajan.

Keskustelu eutanasiasta kosketti kovin juuri ensiksi mainitun potilaan kohdalla. Toissa viikollahan Vihreät ilmaisivat halunsa eutanasian laillistamiseksi. Tämän ihmisen viimeiset päivät eivät olleet helppoja ennen tajuttomuuteen vaipumista. Hän eli elämänsä päivät täyteen ja luovutti vasta viime metrillä. Kivuista huolimatta hän jaksoi uskoa tulevaisuuteen.  Ei hän eikä hänen omaisensa olisi halunneet luopua aktiivisesta hoitolinjasta mahdottomankaan edessä.

Erityisen tärkeältä tämän ihmisen kohdalla ulkopuolisin silmin katsottuna näytti kuitenkin olevan tulevan tapahtuman merkitys perheelle ja omaisille. Viimeisen viikon aikana oli etuoikeutettua olla perheen rinnalla ja tukea omaisia luopumisessa. Ennen kuolemaa tilanne oli välillä hyvin tunnepitoinen, joidenkin osalta hoitoa kritisoivaa ja syyttävää. Kuoleman saavuttua laskeutui kuitenkin rauha. Omaisilla oli aikaa useita tunteja olla vainajan luona ja hyvästellä häntä ilman ulkopuolisen maailman vaateita.

Kävin itse hyvästelemässä molemmat vainajat yksinäisyydessä. Heidän vierellään tunsin selvästi, että se mitä vuoteessa makasi valkoisen lakanan alla, kukat rinnan päällä, oli vain ihmisen kuori, lyhytaikainen elämän tomumaja. He olivat lähteneet.