Huomenna koittaa kauan odotettu aamu. Lähden poikani kanssa hakemaan Lapista meille uutta perheenjäsentä. Lauman nuorin on reilut seitsemän viikkoa vanha Nappi-tyttö. Suomenpystykorva. Reijon kauan haaveilema metsästyskaveri lintumetille. Tarkoitus oli, että tekisimme Reijon kanssa pienen yhteisen kesälomamatkan Napapiirille, mutta emme saaneet järjestymään vuohien ja hevosten hoitoa, joten isäntä jää kotimieheksi.
Starttaamme klo 7 ja puottelemme lommoisella Leppiksellä kohti Rovaniemeä. (Kiitos Ilo viimekertaisesta mielipiteestäsi punaisista autoista!) Sieltä reitti kääntyy Ounasjoki-vartta pitkin Tapionkylään, jossa vanhempani odottelevat kalakeiton kanssa. Poika jää viettämään iltapäivää heidän kanssaan, minä jatkan kohti Unarin-Luusuaa ja Kukasjärveä. Napin kanssa sitten tullaan viettämään kesäiltaa Ounasjoelle saunomisen ja jutustelun merkeissä. Kotimatkalle lähdemme tiistaina.
Nekulle uusi perheenjäsen aiheuttanee paljon ylen synkeitä ajatuksia ja pennun napakkaa ohjeistamista. Usva oletettavasti ottaa vauvelin hoiviinsa ja opastaa äidillisin ottein pientä meidän laumamme tavoille. Kissat lukuunottamatta Teppo-setää ovat oletettavasti Nekun kasvatuslinjoilla. Teppo voi hyvällä tuulella ollessaan johdatella pentua metsään seikkailemaankin.
Saa nähdä. Jännittävät päivät joka tapauksessa edessä päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti