Aloitimme Juhannuksen vieton Reijon kanssa käymällä ystävämme haudalla. Hautausmaat ovat aina olleet paikkoja, joissa olen viihtynyt, jos ilmaus sallitaan. Siellä käveleskellessä kiire jää taakse ja mieli ikään kuin pyhittyy. Laskimme hautakivistä vainajien ikiä, suhteutimme elinaikaa Suomen senhetkiseen historiaan. Merkillepantavaa oli lasten nimet hautakivissä. Elämän ankaruus iski kasvoihin.
Kävimme Juhannuksen aluksi myös uimassa. Vettä ei parhaalla tahollakaan voinut sanoa lämpimäksi. Uinnin jälkeen olo oli kuitenkin raikas, ja töihin oli mukava lähteä viileyden tunne iholla.
Koirien kanssa ollaan ehditty käydä metsäretkillä päivittäin. Luonnon kauneus ja vehmaus ihan kivistävät sydäntäni. Kukkien värikylläisyys ja lajien moninaisuus hämmentävät. Joitakin kasveja tunnistan nimeltä, mutta peruskoulunsa 1970-luvulla käyneenä jää suurimman osan nimet itselleni tuntemattomiksi. Kurjenpolvien väriskaala valkoisesta tummaan lilaan on häkellyttävä. Olisiko jonkin ailakin, itse kutsun sitä saunakukaksi, aniliininpuna - tunkee joka soluun. Keto-orvokit ja niittyleinikit, koiranputket luovat oman osansa värimaailmaan. Metsänsuojassa kukkivat metsätähdet ja jotkin kauniit, matalat kukat, kuin keijukaispöly sammalten yllä.
Ei, nyt on pakko luovuttaa puheenvuoro Napille. Tyttö kärttää malttamattomana vuoroaan. Tuleeko hänestä isona poliitikko?
Viime päivät ne on olleet mukavia. Sapuskat on olleet parhaasta päästä, ja uusia kavereita löytynyt omastakin kotipiiristä, ja mettiä on tullut kierrettyä lauman kansa.
Emma on se musta sähikäinen. Se mokoma on ottanut minut jo monen monta kertaa kynsiensä suojiin, vaikka mie en varmaankaan ole melkein mittään sille tehnyt. Muistaakseni. Mutta on siinä hyvätkin puolensa. Se on nähny meikäläisen ruokatalou´en ja onneksi tuumannu, että täytyy pittää lapsi paremmissa ruuissa. Mammalle tullee aina semmosia pennun-terveys-ruoka-kausia että hyi olkoon! Toissapäivänä sain kokonaisen pyyn, kun Emma oli listinyt sen nokkospuskaan ihan minua varten. Mammakin yritti osingoille, mutta enhän mie semmosta sallinu. Tyytykööt ite niihin terveysruokiinsa. Ison myyränroikaleen sain eilen illalliseksi Emmalta. Sata kertaa ennemmin tuollasta kun niitä terveysruokia.
Täytyy kyllä tottuuen nimissä kertoa sekin, että Emma toi minulle ensimmäiseksi päästäisen ihan ilkikurillaan. Enhän mie päästäistä ole ennen syöny, enkä kyllä ennää ikinä toiste suuhuni pistäkään. Emma tuumas, että tuostapa haukkaa herkkupallaa ja mie onneton menin ja söin koko raadon. Kyllä riitti virnistystä kun sitten oksensin mokoman myrkyn pois. Emma vaan nuoleskeli tassujaan ja syrjäsilmällä ilkkui minulle: kyllä mie sinut Lapin tyttö vielä etelän tavoille opetan.
Se uus kaveri on Nekku. Pikkusenhan se on viallinen, korvat roikkuu poskia pitkin ja karvakin kiharalla kun salaman jäljiltä, ei ollenkaan niinku koirilla kuuluu olla. Eihän se raukka sille mittään ite maha. Mutta on se hyvä painimaan! Me oltiin kumpikin yhtä aikaa voitolla ja sitte taas häviöllä ja voitolla. On se aika hyvä vaikka ulkomuoto kyllä hämäs alkuun.
Vielä muutama sana. Valion rommirusinajäätelöpikari osoittautui mitä parhaimmaksi äänenvaimentajaksi sadepäivänä, kun koirat eivät viihtyneet lainkaan pihalla, ja pentukin oli kerännyt itseensä aimoannoksen pönttöenergiaa. Tuvassa oli melkoinen kähinä ja älämölö, kun Reijo aukaisi rommirusinajäätelöt meille kahdelle. Kun pentu oli lippassut ensimmäisen nuolaisun jäätelöstä, äänet lakkasivat tykkänään, ja mökkiin laskeutui käsittämätön hiljaisuus. Taisi siinä Reijon pikari mennä parempiin suihin mamman nauttiessa oman jäätelönsä rauhassa ulkopuoliselta häiriöltä... Kokeilemisen arvoinen vinkki myös lapsiperheisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti