Tänään oli hevosten vuoro käydä irrottelemassa pihalla vapaana. Pariin viikkoon ei laumaa ole uskaltanut päästää vapaaksi, koska piha on ollut jäinen ja liukas.
Hevosten reaktiot olivat hyvin erilaiset. Milla vanhana konkarina tiesi, mikä tässä nyt on tärkeintä. Suoraa päätä rouva suunnisti lintulaudan alle napsimaan pudonneita auringonkukansiemeniä. Tyttärensä Ilo on tullut äitiinsä - ja äitinsä ruokahaluun: porkkananpunainen neiti naposteli tyytyväisenä äitinsä vierellä siemeniä. Ei puhettakaan mistäään riehumisesta. Siinä puuhassa naisilla meni pitkä tovi.
Vaspeli oli vapaudestaan niin hämmentynyt, että se jäi useita kertoja katsomaan kaukaisuuteen ja miettimään nähtävästi elämäänsä. Se käveli johonkin paikkaan, pysähtyi, katseli kaukaisuuteen, haisteli tarkkaan ilmaa, huokaisi syvään. Sitten pientä käveleskelyä, kunnes sama ihmettely toistui jälleen. Sekin meni lopulta lintulaudan alle Millan seuraksi. Jäniksille tarkoitetut kaurat olivat samassa paikassa puun juurella vadissa. Vaspeli sai vadin käännettyä nurin päin ja jalkansa menemään vadin pohjan läpi. Se säikähti räminää ja vuohisessa itsepintaisesti roikkuvaa vatia. Pelkäsin sen säntäävään suin päin pitkin maita päästäkseen moisesta harmituksesta eroon. Ilo ja hämmästys oli suuri tamman pysähtyessä pyynnöstämme paikoilleen ja sallivan jalkansa nostettavan. Sain näin nätisti vadin pois. Kiitos Vaspeli luottamuksesta!
Jos nauru pidentää ikää, voimme Reijon kanssa kiittää Celeste-neitiä mahdollisesti juhliessamme tulevaisuudessa 100-vuotissyntymäpäiviä. Tänäänkin saimme varmaan muutaman vuoden lisää. Neiti laukkaili ylväänä Espanjan polttavan auringon virratessa suonissaan ja kotimaan auringon lämmittäessä kupeitaan. Energiaa oli kertynyt varsaan sen verran, että yksi kiitolaukkapätkä meni pitkäksi. Tyttö yritti jarruttaa ennen korkeaa lumipenkkaa, mutta vauhti ei suostunut loppumaan. Niinpä Celeste otti hemmetinmoisen loikan penkan yli ja päätyi tömpsähtäen umpihankeen. Plop. Vauhti toppasi siihen paikkaan ja hevonen mahaansa myöten lumeen.
Sen hetken kun olisi saanut nauhalle! Nyt tiedän, mitä tarkoittaa sanonta olla kuin H. Moilanen. Neiti Moilanen siellä lumihangessa mietti hetken ja arvioi tilannettaan. Pappa ja mummu jähmettyivät paikoilleen näkyä ihmettelemään. Usva oli kerrankin hiljaa. Neiti H. Moilanen päätyi pohdinnassaan loppupäätelmään, ettei umpihankeen kannata pitkäksi aikaa jäädä. Megaloikilla neiti kauhoi tiensä uudelleen pitävälle maalle, pudisti lumet päältään ja vilkaisi, näkikö kukaan. Toisella kiitolaukka-pukki-laukka- pätkällä Celeste meni tyylillä kylkimyyryä. Ja jälleen kerran nopsasti ylös ja vilkaisu, ettei vaan kukaan nähnyt. Voi hyvä Taivaan Jumala, lähetä tuolle pienelle Katastrofimagneetille legioona suojelusenkeleitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti