Vierailijat

17. maaliskuuta 2012

Palvelusväen lauantaiaamu


Aamu alkoi renkipojalla ennen auringonnousua - kuten tavallista. Tällä kertaa herääminen oli kuitenkin omaehtoista. Isäntäväki olisi sallinut rahvaan vielä nukkua.

Renki kävi aamupissalla designvessassamme, jonka katto on korkealla, seinät tavattoman leveällä. Vessan kaakelit ovat sitä luokkaa, ettei kellään bonuspalkkoja saavalla johtajallakaan sellaisia kotoaan löydy. Kattoelementit muuttavat alituiseen kuviointiaan. Eilen illalla katossa loistivat kirkkaina sekä Venus että Jupiter, puhumattakaan miljoonista pienistä tuikkeista tummaa pintaa vasten. Tänään katto on harmaan yksivärinen. Vessan ilmastointi on täydellisen onnistunut, eikä homeongelmaa ole.

Aamu alkaa portsarin hommilla. Kissat ramppaavat sisään-ulos tai ulos-sisään osaamatta päättää, mihin seuraavaksi asettautuisivat. Työ on välillä hermoja raastavaa, mutta asiakas on aina oikeassa. Hymyä huuleen ja läppä lentämään, niin ehkä joskus tulee pientä tippiäkin.

Kun aamukahvit on vihdoin saatu katettua, astelee Emma-neiti kuninkaallisin elkein makuuhuoneesta, venyttelee itseään nautinnollisesti ja käy hakemassa armeliaasti Nekulta ja Usvalta hennolle kätöselleen kepeät suudelmat. Koiria ällöttää, mutta hyväsydämisenä tyttönä Usva yrittää osoittaa ystävällisyyttä Kuningatarta kohtaan. Kevyt hyppy ja Kuningatar katsahtaa pöydän päällä sen antimet. Voi kelpaa. Sitä kunnon nokare sanomalehden päälle ja Her Highness aloittaa rauhallisesti nauttia aamiaistaan.

Lämmitämme koko kylmän kauden ajan hevosille ja vuohille juomavedet. Hellalla porisee päivässä arviolta reilut sata litraa vettä, jonka raahaamme pihattoon ja kuttulaan. Siellä kuumaan veteen sekoitetaan kylmä vesi kaikkien juoda sopivan lämmintä "teetä". Teen keittäminen hevosille ei ole mitä tahansa teepussin uittamista vedessä, vaan ammattitaitoa vaativaa hifistelyä. Milla ja Ilo-Tuli ilmoittavat terävästi, jos tarjottu juoma ei sovellu tammahevosen suuhun. Napakka potkaisu etujalalla saavin kylkeen, ja palvelusväki tietää erehtyneensä. Siinä äkkiä korjaamaan tilannetta suuntaan tai toiseen toivotun lämpötilan saavuttamiseksi. Kun juoman lämpötilaa on titrattu, tarjotaan se uudelleen ja odotetaan tammojen reaktiota. Jos kaikki on kohdillaan, nuolaisee Milla huuliaan, huokaa syvään ja laskee turpansa veden pinnalle ja imaisee piiiiiiiitkäään. Silloin palvelusväki voi katsoa toisiaan silmiin ja huokaista helpotuksesta!

Vuohien kunniaksi on sanottava, että he eivät ole juoman lämpötilan suhteen niin tarkkoja. Sen sijaan tarkkuutta vaativat rouvien heinät. Yleensä rouvat syövät heinistä vain lehdet ja ylenkatsovat korsia. Kerpuista maistuvat niin lehdet kuin kuivankäkkärät oksatkin.

Ennen aamun toista kahvihetkeä täytämme lintulaudan auringonkukansiemenillä ja heitämme häitään viettäville jäniksille tukun heinää ja muutaman kauranjyvän syötäväksi. Juuri kun alamme kastaa korppua kahviin, ilmaisee Matti Wakaa haluavansa tulla nyt sisälle. Hetki myöhemmin Teppo Töppönen haluaakin lähteä ulos. Tippikassan pohja pysyy tyhjänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti