Eilen otimme jokaisen kutturouvan parturikäsittelyyn ja leikkasimme rouvien kilistelyssä tuhriintuneet villahousut pois.
Santra alistui toimenpiteeseen lypsämiseen tottuneen kutun lailla. Nyt rouvalla on uimarantakelille sopivat sirosääret. Pian leikattujen housujen tilalle kasvaa kauniit uudet pitsihousut kesän koittaessa.
Fina-rouva olikin tiukempi tapaus. Se on ensikertalainen, joten se ei ole tottunut tuollaiseen "pakottavaan" käsittelyyn, vaan ennemminkin porkkanoiden syöttelyyn ja raps-raps rapsutteluun. Rouva villiintyi vallan mahdottomasti. Reijolla oli täysi työ pidellä vahvatahtoista rouvaa sarvista kiinni, kun rouva tavoitteli ilmoja. Mikä voimanpesä! Rouvan tuhrunen olemus saatiin kuitenkin siistittyä, eikä Fina lopulta ollut millänsäkään.
Lotta on vanharouva, Ruustinna, Matriarkka. Sen siistiminen kävi sutjakasti. Mutta kun rouva oli saatu siistiin kuntoon, paljastui todella ikävä ja vakava yllätys. Reijo lypsi Lotan toista utaretta, joka näytti hieman pulleammalta kuin toinen. Sieltä paljastui vakava utaretulehdus. Utare oli kivikova. Lypsäessä varovasti vetimestä tuli paksua taikinamaista töhnää. Pidemmälle kun päästiin, muuttui erite verensekaiseksi kudosnesteeksi. Hieroimme kipeää utaretta kauan pehmittääksemme tulehtunutta kokkareista sisältöä, mutta lopulta ei auttanut muu kuin antaa vuohen olla. Tänään soitetaan eläinlääkäri paikalle. Se on varmaan antibioottikuurin paikka. Toivottavasti kuttu selviää. Sillä on Estelle-kili hoidettavanaan, ja muutenkin sen menettäminen olisi hyvin surullista. Lotta on omalla olemuksellaan johdattanut meidät vuohien ihmeelliseen maailmaan.
Säikähtäneenä Lotan tilanteesta halusimme tarkistaa vielä Finankin utareet. Silläkin kun on vain yksi lapsi imemässä. Rouvaa sarvista kiinni ja siitä alkoi uusi tahtojen taisto. Lopulta ei auttanut muu kuin kaataa vuohi kyljelleen maahan, jotta utareet pystyttiin tutkimaan rauhassa. Onneksi niissä ei ollut mitään kovettumia, vaan maito ruiskusi nätisti vastapäiseen seinään lypsäessäni niitä koemielessä. Fina oli käsittelystä aluksi hyvin loukkaantunut, mutta lienekö asiantilan selittäminen auttanut, kun pahoitettu mielensä suopui varsin nopeasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti