Eilinen toi huolestuttavan tiedon. Lotan utaretulehduksen takana on Staphylococcus aureus- bakteeri. Sinällään varsin yleinen ihmisten ja eläinten alivuokralainen (ja vuokrat varmasti rästissä!), jonka olemassa oloa ei yleensä huomaa. Lotta sai antibioottikuurin, joka nyt ei purekaan kyseiseen olioon. Vuohi on yleensä hyvin terve eläin, eikä lääkäriä perusterve vuohi tarvitse kuin matolääkkeiden määräämiseen. Kun vuohi sitten sairastuu, ei se hyvin alkukantaisena eläimenä tahdo kestää voimakkaita lääkkeitä. Niinpä vuohen sairastuessa on tilanne useimmiten vakava.
Saamme tänään iltapäivällä lääkäriltä vielä yhtä laajakirjoista antibioottia, joka toivon mukaan tehoaa Lotan tautiin, ja jonka Lotta toivottavasti kestää. Oli hyvin ikävää lypsää tänään Lotan kipeää utaretta. Sieltä sai vaivoin puristeltua verensekaista eritettä. Lotta alistui hiljaa hoitoon. Uskon sen ymmärtäneen, että vaikka sattuu, on lypsäminen tehtävä. Estelle kiipeili samalla iloisena ja huolettomana jalkani päällä, pureskeli takkini nappeja ja loikki välillä äitinsä selän taakse piiloon. Se elää täydellisesti tässä-ja-nyt- hetkeä.
Lotta on edelleen pirteä, syö ja juo normaalisti. Estelle-kilikin saa oman maitoannoksensa terveestä utareesta ilmeisen vaivattomasti. Ulkoillessaan tänään rouva vaikutti kuitenkin hiljaisemmalta ja säyseämmältä kuin normaalisti. Lotan normaali olotila on kulkea sarvet tanassa ja äkistä tasapuolisesti niin kuttulan kuin mäen muillekin asukkaille. Miten sitä nyt toivoisikaan, että Wanha Ruustinna tulisi jälleen omaksi itsekseen. Itkettää nähdä sen säyseä olemus, vaikka se pirteältä toki vaikuttaakin.
Pihamme on muuttunut Risteilyohjusten laukaisualustaksi. Nämä ohjukset eivät kylvä tuhoa ja kuolemaa, vaan naurun pärskähdyksiä ja kuplivaa hyvää oloa. Niiden ulkoinen ohjattavuus on suhteellisen heikko, mutta itseohjautuvuus tarkkaa ja päämäärätietoista. Neljä kiliä vilistävät silmää nopeammin "vuorelta" toiselle, toisiaan päin, kuttuäitejä päin. Fiuh, fauh! Siinä valloitetaan Himalaja ja Kalliovuoret, välillä ylitetään napajäätikkö, koko maailma yhdessä hujauksessa.
Vuotiset varsat olivat tänään silmät ymmyrkäisinä Ohjusten sinkoillesssa sinne-tänne ympäri pihamaata. Pyörähtipä rohkeimmat kileistä hevostarhassakin. Celeste, joka on varsinainen energiapommi itsekin, oli kerrankin paikoillaan tassut syvälle maahan juurtuneina. Sen pään päältä pystyi helposti lukemaan ajatuskuplan: mitä ihmettä!?!
Reijo lähti iltavuoroon, itselläni vapaata. Ehdin laittaa häthätää ruuan valmiiksi ennen hänen työvuoronsa alkua. Ruskistin jauhelihaa ja sipulia pannulla, katselin samalla ikkunasta ulos Lotan tilanteesta surullisena. Reijo käveli mökkitietämme pihaan Nekku ja Usva sekä Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Emma-neiti vanavedessään. He tulivat postia hakemasta. Mies kulki hieman kumarassa, koska piha on nyt jäinen. Mikä rakkauden ja kiitollisuuden humaus kävikään sydämeni läpi. Tuo ihana, rakas mies!
Olen 48 vuotta opetellut todeksi sanontaa "ihmisen tulisi elää tässä ja nyt". Tänään sain varsin konkreettisen tuntemuksen siitä, mitä se mahtaa tarkoittaa. Yhden aamun ja aamupäivän aikana minulla oli läsnä kaikki. En ajatellut, että sitten on paremmin kun Lotta on terve. Tai kun lumet on sulaneet. Tai kun Reijo on saanut opiskelunsa päätökseen. Tai kun. Tai. Tänään minulla on kaikki, tässä ja nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti