Viikoloppu oli rauhallinen, mutta ajatuksia herättävä.
Lotan utaretulehdus ei ole muuttunut miksikään huolimatta laajakirjoisemmasta antibiootista, mitä sille ollaan viikonlopun ajan pistetty. Utare on edelleen kivikova. Lypsämällä siitä saa vajaan desin verensekaista, kokkareista eritettä. Lotta antaa ihme kyllä hoitaa itseään, vaikka luulisi tissin hieromisen olevan hyvinkin kivuliasta.
Kuttulan väki kävi eilen hieman pidemmällä sunnuntaikävelyllä aurattua metsäautotietä pitkin. Kyseessä ei ollut rauhallinen kevään tulon ihasteleminen, vaan joukkio eteni hyvin päämäärätietoisesti ja äänekkäästi ensin toiseen suuntaan ja palasi sitten vähintään yhtä suurella älämölöllä kotipihaan. Kilit olivat ämmyrkäisinä: voiko maailma olla näin suuri!
Auroralla oli eilen willipäivä. Se puski ja pökki lumipenkoilta toisia alas, singahteli valon nopeudella paikasta toiseen. Joutuipa se todelliseen vaaranpaikkaankin eksyessään hevosten pihattoon. Milla ja Vaspeli eivät piitanneet pikkuohjuksesta mitään, vaan antoivat sen juosta jaloissaan. Pommiksi osoittautui Celeste-neiti. Se sai vallan hirmuisen hepulin ja lähti jahtaamaan raivopäisenä Auroraa. Tämä pakenee kuin aropupu ja huutaa mennessään. Minä huudan, Usva haukkuu raivoisasti ja Nekkukin jossain taustalla. Huh hirveää tilannetta. Vihdoin Aurora tajusi livahtaa sähkölankojen turvallisemmalle puolelle. Kun sain sen syliini, sen sydän hakkasi triljoonaa. Illalla, kun menimme Reijon kanssa antamaan vuohille iltapalaa, oli Aurora pienellä kerällä autonrenkaan sisällä. Se on ollut sen mielipaikka syntymästä lähtien. Sillä kertaa paikka taisi olla todellinen turvapaikka.
Kun tämä kauhuleffa oltiin saatu elettyä läpi, päätimme Reijon kanssa istahtaa hetkeksi nauttimaan iltapäivän auringosta ja hiljaisuudesta mökin portaille. Ehdimme olla siinä vajaan minuutin, kun Celeste järjesti seuraavan ohjelmanumeron. Pitkästyksissään se nakerteli aitatolppia ikään kun meille kertoakseen, että tylsää on, tehdään jotain kivaa. Kaapaisi sitten etutassullaan alimmaista sähkölankaa, joka napsahti poikki. Langan toisen pään Celeste veti mennessään. Huokasimme syvään ja lähdimme korjaamaan tilannetta. Celeste oli tyytyväinen, että edes jotain pientä tapahtuu. Langan korjaamiseen osallistui Ilokin, koska luotto papan kädentaitoihin on neideillä heikko ja usko omiin taitoihin puolestaan rajaton.
Viikonloppuna tapasin muutamia ystäviä. Perjantaina kävin Korpilahdella tapaamassa ystävääni, joka oli aikoinaan johdattamassa minua itseninäköiselle hevospolulle. Ensi tapaamisesta taitaa olla aikaa liki parikymmentä vuotta. Välillä on ollut aikoja, ettemme juurikaan ole pitäneet yhteyttä. Nyttemmin soittelemme tai viestittelemme viikottain. Hänen kanssaan on tunne, että voi tätä ihanaa naisen keski-ikää: olla vapaa kaikesta turhasta ja taaplata eteenpäin huivipäässä, nuttura löysällä ja kilot vyötäröllä lämpöä antamassa.
Ystäväperhe kävi lauantaina pikaisella vierailulla näyttämässä lapsilleen kilejä. Kahvipöydässä ystäväni kertoili viime viikkojen kuulumisiaan. Sitä taakan määrää! Voiko ihmisen elämää kovemmin rusikoida kuin omien lasten tuskan ja kipuilun kautta. Heidän lähtönsä jälkeen oli mieli raskas, eikä miksi- kysymyksiltä voinut välttyä.
Myös rakkaan nuoren ystäväni puhelu sunnuntaina kosketti kovin. Hän kertoili viimeaikaisista kuulumisistaan ja askelista, joita oli joutunut ottamaan ja läpikäymään. Pyhä Isä, taivaan ja maan Luoja, varjele tätä nuorta ja ole matkassaan mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti