Riipii

Vanhin tytär kävi viikonloppuna Koivumäellä poikaystävänsä kanssa. Olikin mukavaa, sillä koolla olivat heidän lisäksi Riikka ja Reijon vanhin tytär Tinja. Myös Hanna kävi antamassa ratsastusopetusta innokkaille oppilaille ja touhuamassa Millan kanssa. Välillä hulina ja nuorten touhut ja pulinat tuovat eloa muuten rauhallisempaan elämänmenoon. Huomenna Heidi piipahtaa vielä kerran mäellä, mutta sitten tyttö lähtee vuodeksi vaihto-opiskelijaksi Meksikoon.

Olen tiennyt lähdöstä jo useita kuukausia, mutta siirtänyt asian ajattelemisen myöhäisempään ajankohtaan. Se ajankohta on nyt.

Siitä olen vilpittömästi iloinen, että tyttö on löytänyt oman elämänpolkunsa ja toteuttaa unelmiaan. Jos mitä olen yrittänyt lapsilleni opettaa, on se, että vaali unelmiasi ja luota sisäiseen viisauteesi siitä, mikä on sinun Oma Polkusi. Uskon, että vuosi Etelä-Amerikassa on kokemus, josta riittänee mitä erinäisintä ammennettavaa vuosiksi eteenpäin.

Oma suojeleva puoli piipittää ja haluaisi pitää nuoresta edes jollain lailla kiinni ja näissä näennäisesti turvallisemmissa olosuhteissa. En ole tainnut nähdä yhtään positiivista uutista Meksikosta viimeisten kuukausien aikana. Onneksi on sen verran mediakriittisyyttä, että ymmärrän hyvän uutisen olevan huonon uutisen tai ei uutisen lainkaan. 

Varmaan käy niin, kun tyttö on päässyt perille majapaikkaansa ja laittaa ensimmäiset viestit, on tunnelmani vaihtunut pääosin uteliaisuudeksi ja kepeäksi iloksi siitä, että tyttö elää juuri niin kuin itsekin olen kokenut tärkeäksi  -  kulkea valitsemallaan tiellä kivineen, kantoineen. Puroine, niittyineen.

Nyt kuitenkin pitkältä tuntuva ero on vielä edessä. Sydänalassa kiertää itku ja luopumisen kirvely.