Aloitimme päivän Reijon kanssa viemällä koirat metsäretkelle. Usva nautti, kun sai välillä karistaa Riiviön pois karvoistaan. Riiviökin nautti, sillä se sai haukkua ensimmäisiä lintujaan. Nekku paineli nenä maassa kuin dieselveturi hajusta toiseen siirtyen.
Reissun jälkeen käytiin uimassa. Kaikki muut paitsi Nappi, joka ei suostunut menemään autoon. Hän ei pidä, jos hänen vapauttaan rajoitetaan. Tästä seuraamuksena Napille napsahti ensimmäinen huki kotimiehenä. Kuvittelimme jo kauhukuvia, mitä pentu on kehitellyt maksaakseen meille potut pottuina. Hykertelimme, että seuraavalla kerralla neito takuulla on ensimmäisenä autossa. Vielä mitä! Nappi nukkui omassa luolassaan suloisesti kerällä tullessamme kotiin. Toinen silmä raottui raukeasti: "Ai, te tulitte sitten?". Siltä kerältä unta riitti vielä reilut kaksi tuntia.
Kiertelemme silloin tällöin kirppareita lähinnä vaatteita etsien, mutta usein mukaan tarttuu kirjojakin. Niitä on kertynyt hyllymetreittäin odottaen isäntäväeltä vain aikaa tarttua niihin. Eilen aikaa oli. Kyllä nautin. Luin Linda Kohanovin yhden kirjan, selasin Hannu Raittilan Kirjailijaelämää sekä aloitin Saara Kesävuoren Tarvitse minua ja Jyrki Vainosen novellikokoelman Tornit. Tänään lähden Helsinkiin Hannan rippijuhlaan. Yövyn hotellissa. Siispä tiedossa antoisa junamatka Vainosen ja Kesävuoren kanssa, ja samassa seurassa jatkunee lauantai-iltakin hotellihuoneen vuoteessa.
Myöhäilta oli vallan mukava. Lähdin klo 22 jälkeen käymään vielä tarkistamassa hevosten juomavesien tilanteen. Umpimetsästä kuului armoton rytinä. Lauma oli punkenut itsensä pusikoiden läpi entisille lehmisaroille. Meillä onkin ollut aikomuksena laajentaa pihattolaidunta kattamaan myös nämä vanhat laidunmaat. Ne ovat vallan pusikoituneet: pajua, leppää ja vatukkaa ihmistä kainaloon asti ja ylikin. Kuitenkin saroilta on vielä nähtävissä maan aikaisempi käyttötarkoitus.
Hiippailin sydän kylmänä katsomaan, missä asti hevoset jo painavat menemään. Ne ilahtuivat vallan suuresti minut nähdessään. Hihkaisivat vain, että ai kiva, mammakin tuli retkelle! Meillä on täällä Mansikkapaikka. Sieltä löytyi oikea runsaudensarvi. Nyt on tuoretta vihreää saatavilla taas ainakin parin viikon ajaksi. Hienointa siinä on, että paarmat eivät viihdy moisessa ryteikössä, ja toisaalta hevosilla on runsaasti valinnan varaa vihreän suhteen. Alkuyöstä vadelmanlehdet näyttivät olevan lauman suunmukaista. Ryske syntyi lähinnä siitä, kun hevoset hinkkasivat itseään puihin ja taittoivat paksuja oksia mahojensa alle hätistääkseen öttiäiset pois ja kihnuuttaakseen kutiavia paarmanpuremiaan. Ääni oli kuin olisi isompikin mettätyökone ollut täydessä touhussa ihan tuvan ikkunan takana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti