Santran syyshepuli

Santra-mamma sai yllärihepulit eilen syksyisen myrskyn siivittämänä. Olemme yrittäneet laittaa Santraa umpeen jo monen monta viikkoa, kenties parikin kuukautta, ja eilen vihdoin tyhjensimme viimeiset maidot megakokoisista utareista. Rouva (en nyt tarkoita itseäni) oli niin ilahtunut nuorekkaasta olostaan pienine rintoineen, että hyppi ja loikki kuin keväinen hirvenvasa syystuulen säestämänä. Toisetkin vuohet lukuunottamatta Matruuna Lottaa yhtyivät karkeloihin. Oli sen näky. Hevoset katsoivat alta lipan, että hetkinen mistä nyt on kyse kilien ja aikuisten vuohien singahdellessa sinne tänne hurjaa haipakkaa. Kyllä naurua piisasi! Vaikutti siltä, että vuohet intoutuivat esittämään lisää nähdessään meidän Reijon kanssa ihaillen katsovan esitystä.

Tänä aamuna syksyn ensimmäinen talitiainen kävi koputtamassa tietokoneen takana olevaan ikkunaruutuun ilmoittaakseen lintulaudan olevan tyhjän. Menin katsomaan lintulautaa, joka oli pitänyt Milla-tamman vuoksi nostaa niin korkealle etten ilman tuolia siihen yltänyt, ja toden totta: siemenet olivat päässeet loppumaan. Lintuja pörräsi pihlajan yläoksilla, mutta kukaan niistä ei ole ainakaan toistaiseksi niin kesy että olisi tullut ihan vierusoksalle täyttötoimenpidettä katsomaan.

Koivumäellä lehtipuut ovat käyneet yhä paljaammiksi jokaisen syysmyräkän jälkeen. Haavat seisovat ryhdikkäinä miltei jo lehdettöminä. Koivuissa on harvakseltaan lehtiä siellä täällä. Pihan vanha pihlaja ei ole vielä raaskinut alkaa edes muuttaa lehtiensä väriä. Taitaa toivoa viimeiseen asti, ettei talvi tällä kertaa tulisikaan.

Siunattu, kaivattu, ihana Syksy!