(Kuva: Iltalehti)
5. huhtikuuta 2013
Joutsenet tulivat
Eilen ne lensivät ohi, joutsenet. Sama juttu joka kevät ja syksy joutsenten ja hanhien lentäessä mäen yli. Sydämessä syvä kupliva ilo tai haikeus, suru, siunauksen toivotus upeille linnuille pitkälle muuttomatkalleen. Mitkään uudet kengät, vaatteet, korut, raha eivät samalla tavalla saa sieluani värisemään kuin luonnon kiertokulun seuraaminen, elämä ja kuolema, odotus ja sen täyttymys.
(Kuva: Iltalehti)
(Kuva: Iltalehti)
1. huhtikuuta 2013
Ihana, siunattu Pääsiäinen
Meillä oli eilen Reijon kanssa kihlapäivä. Menimme kihloihin seitsemän vuotta sitten Perunkajärvellä, 40 km Rovaniemeltä pohjoiseen, enoni ja hänen vaimonsa tuvan uuninpankolla Pääsiäisaamuna. Pääsiäisellä on meille monentasoisia merkityksiä.
Ensimmäistäkö kertaa liene, mutta nyt meillä on ollut neljä päivää yhteistä vapaata. Emme ainakaan muista, että olisimme voineet viettää näin pitkän pätkän yhdessä ilman minkäänlaista ohjelmaa tai suurempia suunnitelmia. Ihana Pääsiäinen!
Mäellä vallitsee lähes unenomainen harmonia. Aurinko antaa parastaan talven pimeydestä väsyneille kehoille, mielille. Linnut laulavat, teeret pulputtavat soitimiaan. LinnunLauluPuussa on käynyt aterioimassa taas uusia asiakkaita. Kaikki nautimme uudesta alusta.
Hevosten yllä leijuu tomuinen karvapilvi, kun rapsimme niiltä vanhaa turkkia pois. Vuohet ovat kuin kapisia koiria höttösen talvikarvapallojensa kanssa. Elämä sykkii uutta, työntää vanhaa sivuun.
Käsin kiskomalla.....
... tai "harjalla" kaunistuvat tammamammat. Kiitos Hanna läsnäolostasi, hevosten siistimisestä että näistä kauniista kuvista! (Kuvat: Hanna Olsson)
14. maaliskuuta 2013
Monenkirjavaa
Vuosi on alkanut erikoisissa merkeissä. Erityisesti lähipiirimme ja ystäviemme elämää on värittänyt monenkirjavat sävyt. Nämä ovat vaikuttaneet myös elämään mäellämme. Tuvan seinät ovat saaneet kuulla itkua ja murhetta, mutta olla myös todistamassa kepeämpiä tunnelmia.
Ilo lähti Oman Ihmisensä luo helmikuun alussa. Tämä ihminen ja perheensä ovat kuin rukousvastaus huokailuihimme löytää varsalle sellainen koti, jossa se saisi elää oikeaa hevosenelämää sekä omien ihmistensä että toisten hevosten kanssa. Tällainen ihminen löysi Ilon tai Ilo löysi hänet, kuinka vaan. Luopuminen oli kevyen raskasta. Olin toivonut ja odottanut Oikean ihmisen ilmaantumista, mutta kun Ilo oli hevoskuljetuskopissa ja kopin punaiset takavalot katosivat mäen alle, olin tyhjä ja turta.
Cheri lähti viime viikolla. Sille olin toivonut parempaa kotia reilun vuoden ajan. Tunsin itse olevani Cherille aivan liian hidas, kömpelö ja arka, jotta olisimme yhdessä voineet valloittaa maailmaa. Cheri on vahva, kaunis ja sisäisesti haasteita haluava hevonen. Se haluaa näyttää taitojaan ja loistaa. Mielikuvissani näen Cherin tanssahtelevan punaista mattoa pitkin Moskovan baletin ensitanssijana salamavalojen loisteessa ja hurraahuutojen kaikuessa. Cheriin minun on mahdoton yhdistää näkymää syvässä lumessa raskasta tukkirekeä kiskovasta hevosesta. Ehei, Cheri Lady on kuin sitruunaperhonen, kevyt ja niin voimakas, ja niin vapaa.
Cheri löysi tai juuri Se Oikea Ihminen löysi Cherin. Päivä jolloin tamma lähti oli riipaisevan raskas. Itkin koko päivän ja tuntui kuin sydän olisi märäntynyt. Tämä kaikki, vaikka syvällä tiedän ja olen täysin vakuuttunut että Cheri ja uusi ihmisensä yksinkertaisesti kuuluvat toisilleen. Nyt kun on kulunut vajaa viikko tamman lähdöstä, on tunteetkin ja keventyneet ja päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus kaikesta siitä, mitä Cherin kanssa sain kokea.
Vielä yksi muutos on hevoslaumaan tullut. Tällä viikolla meille tuli hoitoon 9 v suomenhevostamma Tuiske-Viima, joka lähti tänne maalle "hakemaan vauvaa". On tarkoitus, että Viima-tamma treffailee tositarkoituksella oripoikaa tulevana kesänä. Jos kaikki menisi hyvin, olisi Viima pikkuvarsan äiti kesällä -14. Siunausta ja varjelusta elämääsi täällä mäellä, pikku-Viima.
Ilo lähti Oman Ihmisensä luo helmikuun alussa. Tämä ihminen ja perheensä ovat kuin rukousvastaus huokailuihimme löytää varsalle sellainen koti, jossa se saisi elää oikeaa hevosenelämää sekä omien ihmistensä että toisten hevosten kanssa. Tällainen ihminen löysi Ilon tai Ilo löysi hänet, kuinka vaan. Luopuminen oli kevyen raskasta. Olin toivonut ja odottanut Oikean ihmisen ilmaantumista, mutta kun Ilo oli hevoskuljetuskopissa ja kopin punaiset takavalot katosivat mäen alle, olin tyhjä ja turta.
Cheri lähti viime viikolla. Sille olin toivonut parempaa kotia reilun vuoden ajan. Tunsin itse olevani Cherille aivan liian hidas, kömpelö ja arka, jotta olisimme yhdessä voineet valloittaa maailmaa. Cheri on vahva, kaunis ja sisäisesti haasteita haluava hevonen. Se haluaa näyttää taitojaan ja loistaa. Mielikuvissani näen Cherin tanssahtelevan punaista mattoa pitkin Moskovan baletin ensitanssijana salamavalojen loisteessa ja hurraahuutojen kaikuessa. Cheriin minun on mahdoton yhdistää näkymää syvässä lumessa raskasta tukkirekeä kiskovasta hevosesta. Ehei, Cheri Lady on kuin sitruunaperhonen, kevyt ja niin voimakas, ja niin vapaa.
Cheri löysi tai juuri Se Oikea Ihminen löysi Cherin. Päivä jolloin tamma lähti oli riipaisevan raskas. Itkin koko päivän ja tuntui kuin sydän olisi märäntynyt. Tämä kaikki, vaikka syvällä tiedän ja olen täysin vakuuttunut että Cheri ja uusi ihmisensä yksinkertaisesti kuuluvat toisilleen. Nyt kun on kulunut vajaa viikko tamman lähdöstä, on tunteetkin ja keventyneet ja päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus kaikesta siitä, mitä Cherin kanssa sain kokea.
Vielä yksi muutos on hevoslaumaan tullut. Tällä viikolla meille tuli hoitoon 9 v suomenhevostamma Tuiske-Viima, joka lähti tänne maalle "hakemaan vauvaa". On tarkoitus, että Viima-tamma treffailee tositarkoituksella oripoikaa tulevana kesänä. Jos kaikki menisi hyvin, olisi Viima pikkuvarsan äiti kesällä -14. Siunausta ja varjelusta elämääsi täällä mäellä, pikku-Viima.
10. tammikuuta 2013
Kevään ensimmäinen merkki
Tänä talvena LinnunLauluPuussa on ollut ennennäkemätön kuhina. Uusia lajeja on ilmaantunut iloksemme. Viimeisimipinä ruokailijoina närhipariskunta. Kuusitiaiset ovat välillä niin kesyjä, että laskevat jo vajaan metrin päähän, ennen kun lehahtavat Puun yläoksille. Punatulkkuja on ollut enemmän kuin aikaisempina talvina. Niiden pullukoita punaisia mahoja on niin mukava katsella.
Muutamia päiviä sitten olimme Reijon ja koirien kanssa metsälenkillä. Ihmeellinen oli tunne, kun jostain metsän keskeltä alkoi kuulua kevään ensimmäisen sirkutus. Tammipakkasilla! Miten se antoikaan voimaa ja iloa! Valoa kohti ollaan menossa! Taivaan Isä teitä varjelkoon pienet linnut, vielä on pakkasia edessäpäin ennen peipposten saapumista.
30. joulukuuta 2012
Siunattu, kaivattu talvi!
Olen ollut lamassa koko syksyn. Vähintäänkin alavireeksi voi tilaa kutsua. Ei, eipäs hienostella, kyllä se on ollut rehellistä masennusta. Eikä Reijokaan ole paremmassa kunnossa ollut. Päinvastoin, sillä on selkäkin oikutellut.
Kulunut syksy on ollut raskain, mitä olemme Koivumäellä kokeneet. Syynä tähän kesästä jatkuneet sateet. Elokuussa oli jonkin verran poutapäiviä, mutta syys-loka-marraskuu antoi sataa viikkoja peräjälkeen. Pihamme oli kuin olisi litimärällä pesusienellä kävellyt. Jopa autot meinasivat jäädä pihan mutaliejuun kiinni puhumattakaan hevosten ahdingosta miltei mahaan saakka yltävässä mutakerroksessa. Koirat toivat kuraa sänkyyn asti. Voi rehellisesti sanoa, että koko mäki oli vaipunut tummaan depressioon.
Joulukuu toi ilon ja valon. Kontrasti syksyyn on ollut täydellinen. En tiedä, onko mikään alkutalvi ollut näin kaunis kuin tämä kuluva! Luonto on niin sanoinkuvaamattoman kaunis, etten osaa alkaa sitä tässä kuvaamaan. Kimaltavaa lunta on puut, maat täynnänsä. Auringon valo, se vähä mitä nyt on saatavilla, värjää taivaat ja metsänreunat mitä ihmeellisimmin sävyin. Imemme koko klaani nyt tätä taidetta sieluihimme oikein ähmäläkaupalla paikataksemme syksystä aiheutunutta vajetta. Eli kuitenkin yritin sanoa sanottavani...
Hevosten elämä helpottui heti pakkasten tultua. Kylmä ja lumi ei niitä haittaa. Tosin Vaspelille voisi tehdä lämmin loimi välillä terää. Hevoset laukkaavat kevyenä pöllyävässä lumessa ihan iloksensa ja ajanvietteeksi. Ne syövät kuusenoksia ja tuoksuvat joululle. Aamu-, iltapäivä- ja iltateet ovat kuuluneet rouvien ja neitien elämään marraskuun lopusta lähtien.
Ilosta tuli eilen virallisesti ratsu. Kummityttö Hannan pikkuveli Mikko oli rohkea ja nousi (lue: nostettiin) Ilon selkään. Mitäpä tamma siitä: ei yhtikäs mitään. Kauraa palkaksi ja pian homma uusiksi. Sitten otimme muutamia askeleitakin, jopa käännyimme 90 astetta. Wau. Kauraa palkaksi ja Ilo oli sitä mieltä, että tätä lisää ja paljouksissa! Kärryjä tyttö on vetänyt useita kertoja, eikä suurempia ongelmia ole ilmennyt. Sillä taitaa olla lehmän hermot, Kaikki-Käy- tyyppi parhaimmillaan.
Cherin kanssa mummukin on uskaltanut ratsaille. Tai no, ratsastamiseksi sitä tuskin voidaan nimetä, mutta kyytissä mummu on ollut. Vauhti oli rauhallista, eikä Cheri tarjonnut vaarallisia tilanteitakaan wanhalle muorille. Ohjasajoa on nyt myös ohjelmassa, että muistuu tytölle mieleen, mitä se on vetää kärryjä.
Meillä on uusi perheenjäsen, Liinu. Liinu, Limppu. Libero, on 5 v cotton de Tulear. Varsin viehättävä neiti. Se opettelee maalaiskoiraksi. Kovasti se on hevosen- ja vuohenhoitoa harjoitellut. Hevosen munkit maistuu, ja töitten päälle siitä on mukava köllötellä muun koira- ja kissalauman kanssa sängyssä iskän ja äipän vieressä.
Me vietettiin tänä vuonna kaksi joulua. Ensimmäinen joulu oli joulunalusviikolla, kun omat lapseni mukaan lukien yllättäen Meksikosta tupsahtanut Heidi tulivat joulunviettoon. Toinen joulu oli aatonaattona, kun Reijon vanhin, Tinja, tuli meille vastaanottamaan joulua. Kalenterin mukaista joulua vietimme molemmat omilla työpaikoillamme. Kiitos muksuille jouluntunnelmasta!
Vaspeli omissa mietteissään katsellen lumisia metsiä ja rinteitä. (Kuva: Hanna Olsson)
Kun Ilo pääsee pihalle vapaana, lisääntyy auringonkukansiementen menekki 1000%. Mokoma Punatulkku! (Kuva: Hanna Olsson)
Kulunut syksy on ollut raskain, mitä olemme Koivumäellä kokeneet. Syynä tähän kesästä jatkuneet sateet. Elokuussa oli jonkin verran poutapäiviä, mutta syys-loka-marraskuu antoi sataa viikkoja peräjälkeen. Pihamme oli kuin olisi litimärällä pesusienellä kävellyt. Jopa autot meinasivat jäädä pihan mutaliejuun kiinni puhumattakaan hevosten ahdingosta miltei mahaan saakka yltävässä mutakerroksessa. Koirat toivat kuraa sänkyyn asti. Voi rehellisesti sanoa, että koko mäki oli vaipunut tummaan depressioon.
Joulukuu toi ilon ja valon. Kontrasti syksyyn on ollut täydellinen. En tiedä, onko mikään alkutalvi ollut näin kaunis kuin tämä kuluva! Luonto on niin sanoinkuvaamattoman kaunis, etten osaa alkaa sitä tässä kuvaamaan. Kimaltavaa lunta on puut, maat täynnänsä. Auringon valo, se vähä mitä nyt on saatavilla, värjää taivaat ja metsänreunat mitä ihmeellisimmin sävyin. Imemme koko klaani nyt tätä taidetta sieluihimme oikein ähmäläkaupalla paikataksemme syksystä aiheutunutta vajetta. Eli kuitenkin yritin sanoa sanottavani...
Hevosten elämä helpottui heti pakkasten tultua. Kylmä ja lumi ei niitä haittaa. Tosin Vaspelille voisi tehdä lämmin loimi välillä terää. Hevoset laukkaavat kevyenä pöllyävässä lumessa ihan iloksensa ja ajanvietteeksi. Ne syövät kuusenoksia ja tuoksuvat joululle. Aamu-, iltapäivä- ja iltateet ovat kuuluneet rouvien ja neitien elämään marraskuun lopusta lähtien.
Ilosta tuli eilen virallisesti ratsu. Kummityttö Hannan pikkuveli Mikko oli rohkea ja nousi (lue: nostettiin) Ilon selkään. Mitäpä tamma siitä: ei yhtikäs mitään. Kauraa palkaksi ja pian homma uusiksi. Sitten otimme muutamia askeleitakin, jopa käännyimme 90 astetta. Wau. Kauraa palkaksi ja Ilo oli sitä mieltä, että tätä lisää ja paljouksissa! Kärryjä tyttö on vetänyt useita kertoja, eikä suurempia ongelmia ole ilmennyt. Sillä taitaa olla lehmän hermot, Kaikki-Käy- tyyppi parhaimmillaan.
Cherin kanssa mummukin on uskaltanut ratsaille. Tai no, ratsastamiseksi sitä tuskin voidaan nimetä, mutta kyytissä mummu on ollut. Vauhti oli rauhallista, eikä Cheri tarjonnut vaarallisia tilanteitakaan wanhalle muorille. Ohjasajoa on nyt myös ohjelmassa, että muistuu tytölle mieleen, mitä se on vetää kärryjä.
Meillä on uusi perheenjäsen, Liinu. Liinu, Limppu. Libero, on 5 v cotton de Tulear. Varsin viehättävä neiti. Se opettelee maalaiskoiraksi. Kovasti se on hevosen- ja vuohenhoitoa harjoitellut. Hevosen munkit maistuu, ja töitten päälle siitä on mukava köllötellä muun koira- ja kissalauman kanssa sängyssä iskän ja äipän vieressä.
Me vietettiin tänä vuonna kaksi joulua. Ensimmäinen joulu oli joulunalusviikolla, kun omat lapseni mukaan lukien yllättäen Meksikosta tupsahtanut Heidi tulivat joulunviettoon. Toinen joulu oli aatonaattona, kun Reijon vanhin, Tinja, tuli meille vastaanottamaan joulua. Kalenterin mukaista joulua vietimme molemmat omilla työpaikoillamme. Kiitos muksuille jouluntunnelmasta!
Vaspeli omissa mietteissään katsellen lumisia metsiä ja rinteitä. (Kuva: Hanna Olsson)
Kun Ilo pääsee pihalle vapaana, lisääntyy auringonkukansiementen menekki 1000%. Mokoma Punatulkku! (Kuva: Hanna Olsson)
17. lokakuuta 2012
9. lokakuuta 2012
Pieniä asioita
On ollut kummallinen syksy säiden puolesta. Kesän sateet tuntuvat jatkuneen lähes tauotta näihin päiviin asti. Piha on kuin litimärällä pesusienellä kävelisi. Hevoset ovat kuraisia polviin asti, koirat kantavat mutaa tuolit sängyt täyteen.
Asialla on hyviäkin puolia sen lisäksi, että välillä alkaa pinna kiristyä ainaiseen vetistelyyn. Tosin, kun katsoo uutisista tietoja Etelä-Pohjanmaalta, niin eipä ole totisesti valittamista! Hyvää tässä syksyssä on se, ettei vieläkään ole tarvinnut alkaa lämmittää hevosten ja vuohien juomavesiä. Noin yksinkertainen asia kuin lämmin juomavesi voi olla aikamoisen työn takana. Nyt on nautittu siitä, ettei vesiä tarvitse roudata ees sun taas.
Toinen ihana asia on tietty se, että tähän asti ollaan selvitty vähäisillä mökin lämmityksillä. Lähinnä olemme pitäneet tulta säännöllisesti vain tuvan hellassa. Kamarien pönttöuuneissa harvakseltaan. Saunaa sen sijaan olemme lämmittäneet usein. Talvisin siihen hommaan ei viitsi ryhtyä, koska kiusta saa hehkuttaa tuntitolkulla ennen kuin seinät ja lauteet ovat kunnolla lämpimät. Nyt sauna lämpiää mukavasti alle tunnissa.
Kanttarelleja ja suppiksia löytyy metsästä lähes päivittäin, mikä on suuren suuri ilo. Tosin saalis tahtoo jäädä kuistille päiväkausiksi, jolloin suurimman osan sienistä saa viskata menemään...
Viime viikolla olimme Reijon ja koirien kanssa yösateen jälkeen metsäretkellä. Ilman sadetta emme olisi voineet arvioida, milloin yllättäen näkemämme karhunjäljet olivat maastoon painautuneet. Koska muhkeat jalanjäljet olivat niin tuoreet ja selkeät, oli niiden omistajan pakko ollut kulkea ihan lähimaillamme vasta aamuyön tai aamun tunteina sateen jo lakattua. Oli koskettavaa nähdä mahtavat painaumat niin selkeinä ihan kotimme lähellä. En tiedä, mikä olisi ollut tunne, jos jälkien jättäjä olisi kävellyt jonkin puun takaa vastaan... Näillä main asustaa vanha uroskarhu, jonka jätöksiä ja jälkiä olemme nähneet useina vuosina. Se ei ole koskaan tullut ihmisten pihoihin, saati vienyt pihasta kotieläimiä. Lähimmillään jäljet ovat olleet n 200 m päässä hevosten laitumista, mutta hevoset eivät ole kertaakaan reagoineet karhun hajuun tai mahdolliseen läsnäoloon. Onko niillä sisäinen tieto siitä, että karhu ei aiokaan tulla tontille asti? Minusta tuntuu hienolta, että sellainen herrasmies elää lähällämme.
Asialla on hyviäkin puolia sen lisäksi, että välillä alkaa pinna kiristyä ainaiseen vetistelyyn. Tosin, kun katsoo uutisista tietoja Etelä-Pohjanmaalta, niin eipä ole totisesti valittamista! Hyvää tässä syksyssä on se, ettei vieläkään ole tarvinnut alkaa lämmittää hevosten ja vuohien juomavesiä. Noin yksinkertainen asia kuin lämmin juomavesi voi olla aikamoisen työn takana. Nyt on nautittu siitä, ettei vesiä tarvitse roudata ees sun taas.
Toinen ihana asia on tietty se, että tähän asti ollaan selvitty vähäisillä mökin lämmityksillä. Lähinnä olemme pitäneet tulta säännöllisesti vain tuvan hellassa. Kamarien pönttöuuneissa harvakseltaan. Saunaa sen sijaan olemme lämmittäneet usein. Talvisin siihen hommaan ei viitsi ryhtyä, koska kiusta saa hehkuttaa tuntitolkulla ennen kuin seinät ja lauteet ovat kunnolla lämpimät. Nyt sauna lämpiää mukavasti alle tunnissa.
Kanttarelleja ja suppiksia löytyy metsästä lähes päivittäin, mikä on suuren suuri ilo. Tosin saalis tahtoo jäädä kuistille päiväkausiksi, jolloin suurimman osan sienistä saa viskata menemään...
Viime viikolla olimme Reijon ja koirien kanssa yösateen jälkeen metsäretkellä. Ilman sadetta emme olisi voineet arvioida, milloin yllättäen näkemämme karhunjäljet olivat maastoon painautuneet. Koska muhkeat jalanjäljet olivat niin tuoreet ja selkeät, oli niiden omistajan pakko ollut kulkea ihan lähimaillamme vasta aamuyön tai aamun tunteina sateen jo lakattua. Oli koskettavaa nähdä mahtavat painaumat niin selkeinä ihan kotimme lähellä. En tiedä, mikä olisi ollut tunne, jos jälkien jättäjä olisi kävellyt jonkin puun takaa vastaan... Näillä main asustaa vanha uroskarhu, jonka jätöksiä ja jälkiä olemme nähneet useina vuosina. Se ei ole koskaan tullut ihmisten pihoihin, saati vienyt pihasta kotieläimiä. Lähimmillään jäljet ovat olleet n 200 m päässä hevosten laitumista, mutta hevoset eivät ole kertaakaan reagoineet karhun hajuun tai mahdolliseen läsnäoloon. Onko niillä sisäinen tieto siitä, että karhu ei aiokaan tulla tontille asti? Minusta tuntuu hienolta, että sellainen herrasmies elää lähällämme.
Tilaa:
Kommentit (Atom)