Kulunut syksy on ollut raskain, mitä olemme Koivumäellä kokeneet. Syynä tähän kesästä jatkuneet sateet. Elokuussa oli jonkin verran poutapäiviä, mutta syys-loka-marraskuu antoi sataa viikkoja peräjälkeen. Pihamme oli kuin olisi litimärällä pesusienellä kävellyt. Jopa autot meinasivat jäädä pihan mutaliejuun kiinni puhumattakaan hevosten ahdingosta miltei mahaan saakka yltävässä mutakerroksessa. Koirat toivat kuraa sänkyyn asti. Voi rehellisesti sanoa, että koko mäki oli vaipunut tummaan depressioon.
Joulukuu toi ilon ja valon. Kontrasti syksyyn on ollut täydellinen. En tiedä, onko mikään alkutalvi ollut näin kaunis kuin tämä kuluva! Luonto on niin sanoinkuvaamattoman kaunis, etten osaa alkaa sitä tässä kuvaamaan. Kimaltavaa lunta on puut, maat täynnänsä. Auringon valo, se vähä mitä nyt on saatavilla, värjää taivaat ja metsänreunat mitä ihmeellisimmin sävyin. Imemme koko klaani nyt tätä taidetta sieluihimme oikein ähmäläkaupalla paikataksemme syksystä aiheutunutta vajetta. Eli kuitenkin yritin sanoa sanottavani...
Hevosten elämä helpottui heti pakkasten tultua. Kylmä ja lumi ei niitä haittaa. Tosin Vaspelille voisi tehdä lämmin loimi välillä terää. Hevoset laukkaavat kevyenä pöllyävässä lumessa ihan iloksensa ja ajanvietteeksi. Ne syövät kuusenoksia ja tuoksuvat joululle. Aamu-, iltapäivä- ja iltateet ovat kuuluneet rouvien ja neitien elämään marraskuun lopusta lähtien.
Ilosta tuli eilen virallisesti ratsu. Kummityttö Hannan pikkuveli Mikko oli rohkea ja nousi (lue: nostettiin) Ilon selkään. Mitäpä tamma siitä: ei yhtikäs mitään. Kauraa palkaksi ja pian homma uusiksi. Sitten otimme muutamia askeleitakin, jopa käännyimme 90 astetta. Wau. Kauraa palkaksi ja Ilo oli sitä mieltä, että tätä lisää ja paljouksissa! Kärryjä tyttö on vetänyt useita kertoja, eikä suurempia ongelmia ole ilmennyt. Sillä taitaa olla lehmän hermot, Kaikki-Käy- tyyppi parhaimmillaan.
Cherin kanssa mummukin on uskaltanut ratsaille. Tai no, ratsastamiseksi sitä tuskin voidaan nimetä, mutta kyytissä mummu on ollut. Vauhti oli rauhallista, eikä Cheri tarjonnut vaarallisia tilanteitakaan wanhalle muorille. Ohjasajoa on nyt myös ohjelmassa, että muistuu tytölle mieleen, mitä se on vetää kärryjä.
Meillä on uusi perheenjäsen, Liinu. Liinu, Limppu. Libero, on 5 v cotton de Tulear. Varsin viehättävä neiti. Se opettelee maalaiskoiraksi. Kovasti se on hevosen- ja vuohenhoitoa harjoitellut. Hevosen munkit maistuu, ja töitten päälle siitä on mukava köllötellä muun koira- ja kissalauman kanssa sängyssä iskän ja äipän vieressä.
Me vietettiin tänä vuonna kaksi joulua. Ensimmäinen joulu oli joulunalusviikolla, kun omat lapseni mukaan lukien yllättäen Meksikosta tupsahtanut Heidi tulivat joulunviettoon. Toinen joulu oli aatonaattona, kun Reijon vanhin, Tinja, tuli meille vastaanottamaan joulua. Kalenterin mukaista joulua vietimme molemmat omilla työpaikoillamme. Kiitos muksuille jouluntunnelmasta!
Vaspeli omissa mietteissään katsellen lumisia metsiä ja rinteitä. (Kuva: Hanna Olsson)
Kun Ilo pääsee pihalle vapaana, lisääntyy auringonkukansiementen menekki 1000%. Mokoma Punatulkku! (Kuva: Hanna Olsson)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti